Kävin tiistaina viimeistä kertaa Scarsdalessa katsomassa hosteja ja olen tässä nyt pari päivää koittanut sulatella sitä tosiasiaa, että se oli viimeinen kerta tällä erää, kun näin mun perheen.
Ensin Marianne haki miut junalta 11am aikoihin ja mentiin picnikille läheiseen puistoon mutustelemaan kaikenlaisia herkkuja, jotka ensin haettiin kaupasta. Juteltiin niitä näitä ja käytiin vielä kaupassa ennen kun mie menin hosteille, missä mua odotteli A, daddy ja Emelie (viimeiseksi mainittua en tosin pahemmin tahdo nähdä, koska neidin käytös mua kohtaan on hyvin epämiellyttävää ja kaksinaamaista). Vietinkin laatuaikaa mun pienen päivänsäteen kanssa, joka on kasvanut kahdessa viikossa ihan hirvittävästi, parisen tuntia, kunnes myös H ja C tuli kotiin leireiltään. A:n kanssa mentiin piiloon kellarin oven taakse ja vaikka A löy sen oven vielä mun varpaillenikin, kun H käveli ohi, niin siltä H ei äkännyt, missä ollaan. Saatiin pienet naurut kaikki tästä. Kuuteen asti sitten leikittiin pihalla kaikki yhdessä.. suureksi osaksi vesileikkejä, koska lämpötila hipoi taas yhdeksääkymppiä. Kauan sitä hauskuutta kestikin, kunnes C sääti veden vähän liian kovalle ja hajotti vesisliden.
Siirryttiin sisälle nauttimaan vähän dinneriä, tai siis lapset nautti dinneriä ja mie lähinnä vain keskustelin niiden kanssa. Dinnerin jälkeen H lähti peläämaan baseballia tiiminsä kanssa ja jäin tyttöjen ja Emelien kanssa kotiin. Pelasin C:n kanssa Waria varmaan kaksi tuntia aina siihen asti, kunnes myös mom tuli kotiin ja oli aikuisten aika syödä. Vaihdettiin kuulumisia ja lyötioin lukkoon, mitä tapahtuu ensiviikon keskiviikkona. Dinnerin jälkeen mun oli aika lähteä kohti junaa, koska samana iltana jouduin vaihtamaan hostellia, joten sanoin heipat lapsille, joista etenkin C oli hyvin hyvin unhappy siitä, että lähden ja tytön viimeiset sanat ennen itkuun purskahtamista olikin "never leave". Nuo sanat kaikuu nyt sitten miun päässä matkalla Suomeen ja vielä paljon sen jälkeenkin. En kyllä lähtisi, jossei olisi pakko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti