Tätä miulta kysyttiin, joten turisenpa sitten vähän siitä, miten sitä rahaa menee, mihin ja millaisia määriä au pairina ollessa. Voin kuitenkin heti alkuun todeta, että olen ehkä yksi huonoimmista esimerkeistä, mitä tulee rahankäyttöön, koska heräteostokset on miulle enemmin poikkeus kuin sääntö, joten tehkää kuten minä sanon, älkää kuten minä teen.
Oikeastihan ei ehkä ole ihan viisasta kertoa tällä tavalla julkisesti omista rahoistaan, mutta miulla ei enää ole niitä rahoja, joten senkun tulette ryöstämään.
Ensiksi voidaan vaikkapa listata vähän, että millaisia esim. miun tulos ja menot on olleet (lisähuomautuksena, että NY on au pairille ehkäpä kaikkein kallein paikka olla, joten nämä summat ja kaikki voi muuttua menojen suhteen paljonkin osavaltiosta riippuen. NYC:ssä on lisäksi aika paljon enemmin tekemistä, kun monessa muussa paikassa)
1. Julkinen liikenne. Mie en kuulu niihin onnellisiin, joiden hostit kustantaa junalippuja. Okei, olisin aika usein varmaankin saanut mun host-äidin kortin, mutta se aina unohti jättää sen mulle ja oli jo muualla, kun mie heräsin lauantai-aamuna. Siispä joka kuukausi mulla meni rahaa junalippuun Scarsdale-Grand Central -välille 66-132$
2. Illanvietto ja lounastaminen Tälleen alle 21-vuotiaana se iltojen viettäminen tarkoittaa muita aktiviteettejä, kuin yökerhot ja -clubit. Siispä usein mennään dinnerille, leffaan, keilaamaan, jne.. näihin miulla meni noin 20$/kerta, joka meinaa 20-60$/viikko. Lounaasta saatoin selvitä kympillä.
3. Viikonloput. Olen aina koittanut pitää itseni aktiivisena silloin, kun miulle siunaantuu "enemmin" vapaa-aikaa yhtäjaksoisesti. Siispä mun viikonloput kului suurelta osalta Manhattanilla ja tein siellä vaikka mitä (tarkemmat selitykset saa lukea aiemmista postauksista, koska niitä riittää) Ennen Miamin matkaa ja tätä matkustelua mulla oli menossa "säästöjaksot", joka meinasi, että palkkapäivänä laitoin lompakkoon 100$ ja sillä elettiin koko viikko. Tämä taas meinasi sitä, että viikonloppuna meni noin 60$, joskus enemminkin. Muuten saatoin käyttää pelkästään viikonloppuna sen 150$.
Tuossapa nuo menot pääkohdittain olikin jaoteltuna.. Ainiin! Se au pairin palkka USA:ssa on tosiaan 197,85$ (jos muistan oikein) useimmat hostit, kuten miun omat, antaa puhtaana sen 200$/vko.
Se kysymys, jonka sain sisälsi enemmänkin "millä rahoilla matkukustat"- tyylisen vivahteen, joten paneudumpa siihen ja säästämiseen tässä kohtaa. Kuten jo alussa mainitsin niin, mie olen aikamoinen heräteshoppailija ja lisäksi teen todella paljon spontaaneja päätöksiä, joten sitä rahaa ei ihan hirveästi käteen jäänyt. Kuten kuitenkin mainitsin, niin ennen Miamia ja tätä matkaa miulla oli muutaman viikon säästökuuri. Ensimmäisen viiden viikon aikana täällä, olin aika suoraan sanottuna jumissa neljän seinän sisällä, joten niiden aikana sain talteen jo 500$. Sen jälkeen en niinkään, mutta tuo raha pysyi tallessa aina Miamiin asti. Ja sen matkan maksoinkin kokonaan täällä säästetyillä rahoilla.. tulos oli noin 1300$ ja jäljellä matkan jälkeen oli reilu satanen.
Ennen travel monthin alkamista sain säästöön 600$ ja se ei todellakaan ollut matkarahaa vaan tatuointirahaa. Se, millä olen täällä matkustanut on mun Suomen säästöt, joista suurin osa koostuu mun autosta saamistani rahoista. Mun lähtötilanne oli noin 3000$ ja viimeisiä viedään. Kun menen ensiviikolla takaisin Suomeen, niin mun tililläni tulee hyvällä tuurilla olemaan 50€, jos sitäkään (edelleen tervetuloa ryöstämään mut, niitä rahoja ei oikeasti enää ole!). Toivottavasti tässä nyt oli jotenkin tyydyttävä vastaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti