I'm my worst enemy.

Idea tähän postaukseen lähti yhden kaverin postauksesta. Tällä ei ole mitään tekemistä au pairiuden kanssa, tai ehkä tämä voi vähän sivuta tätä. Toivonkin lähinnä, että tämä saattaa hieman avata omaa sielunmaisemaani, niin kavereille, kuin muillekin tätä seuraaville, oman menneisyyteni ja näkökulmieni kautta. En ole vieläkään 19-vuoden aikana oppinut olemaan täysin sinut itseni kanssa ja läpi käyn nyt elämääni erilaisten avainsanojen avulla.

Weight
Paino on miun elämässä asia, jonka kanssa en ole tullut toimeen ikinä. Okei, ennen kouluikää en sitä miettinyt, mutta jo ala-asteella karu totuus omasta kehosta ja sen puutteista alkoi muodostumaan, välillä hyvinkin epämiellyttävien tapahtumien seurauksena. En muista ehdinkö olla koulussa yhtäkään vuotta ennen, kun terkkari ilmoitti, että olen ylipainoinen ja alkoi pitämään miulle painokontrolleja. Ekoilla luokilla asia ei oikeastaan vaivannut lainkaan, mutta kolmannella luokalla tilanne kärjistyi. Muistan varmaan aina sen päivän, kun terkkari esitteli miulle sitä kuuluisaa painokäyrää ja, kuinka paljon miun käyrä oli keskimääräisen yläpuolella. En kuitenkaan vielä saanut mitään sen kummempaa ongelmaa aikaiseksi painostani, se tuli vasta murrosiän alkaessa. Kai mie aina tiedostin olevani useimpia luokkakavereita hieman pyöreämpi, mutta viimeistään kutosluokalla aloin hävetä "vararengastani", joka pullottaa tosi nätisti esimerkiksi kevätjuhlassa otetuissa videonpätkissä. Ei minuu kukaan koskaan suoraan sanonut läskiksi, mutta lapsetkin on yllättävän hyviä käyttämään kiertoilmaisuja. Nykyään olen kuitenkin päässyt lähes kokonaan tämän ylitse. En vieläkään ole täysin sinut painooni, sillä toivon joka kerta vaa'an näyttävän kymmenen kiloa vähemmän, kun nousen sille. Mutta totuus on, että olen ollut sen painoinen ja silloin, ainoastaan sen ½ vuotta olen ollut ihan oikeasti sinut oman kehoni kanssa. Myöhemmin olen myös miettinyt, että tällä pyöreydellä, jota myös lihavuudeksi voidaan kutsua on varmasti ollut osansa myös miun koulukiusaamisessa. Koulukiusaamisen haavat ovatkin sitten yhä niin syviä, että siitä en aio tämän enempää edes mainita.

Hair
Hiukset on aina ollut miulla vähän kaksijakoinen käsite. Toisaalta olen pienestä asti kuullut kampaajien ihailua siitä, kuinka paksut hiukset miulla on ja, kuinka paljon miulla on tukkaa (tämä yllättää kampaajat yhä, vaikka ko. kampaaja olisi miun tukkaa aiemminkin värjäillyt). Mutta toisaalta en esimerkikisi ikinä enää tahdo blondia tukkaa, tämä johtuu suureksi osaksi siitä, että nuorempana, yläasteikäisenä, kuulin täysin randomeilta ihmisiltä, kuinka näytän ihan transulta. Minulla ei ole mitään transseksuaaleja vastaan, todellakaan, mutta koska en itse sellainen ole loukkasivat nuo kommentit aika kovasti 13 vuoden herkässä iässä. Sen jälkeen hiukset ovatkin olleet mm. violetit, mustat ja nyt punaiset. Ja voin kertoa, että vasta tämä punainen on saanut minut itseni näkemään hiukseni kauniina.

Self-esteem
Itsetunto, mitä se sellainen sitten ikinä onkaan, koska minulla se on aina ollut hyvin heikko. Jokainen elämän suurempi takaisku on nakertanut siitä palasia pois, ja mitä jäljellä on, on piilossa kaikilta, jopa itseltäni. Pelkään käsittämättömän paljon hylätyksi ja torjutuksi tulemista, joten en ikinä ota kontaktia uusiin ihmisiin oma-aloitteisesti. En tarkalleen tiedä, mistä tämä pelko edes on saanut alkunsa, mutta se haittaa elämää hyvin paljon, tai tekee siitä ainakin vaikeampaa. Tästä johtuu myös turvallisuuden halu, jonka vuoksi en sijoita uhkapeliin, jota me kaikki pelataan tarpeeksi (jotta tästä ymmärtää jotain, kannattaa lukea(tämä).). Tästä saan kuulla nykyisin paljon kritiikkiä, useimmiten tuntuu että jopa liikaa. Useimmat miun kavereista on ilmeisesti saanut "hieman" helpomman osan elämässä, eivätkä osaa ajatella asioita minun näkökannastani. En ole mitenkään katkera, mutta "kyllä sä vielä..." jne. kommentit ei paljon auta (useimmiten nämä liittyvät seurusteluun, eli siihen etten seurustele.) Joskus nämä kommentit saavan miut tuntemaan itseni todella pieneksi ja jopa typeräksi, mutta mitä ihminen peloilleen voi.

Family
Kun olin pieni, olin kaikkien ihailunkohde, prinsessa ja todella kiltti tyttö (josta äiti on varmaan erimieltä). Miusta kuitenkin tuntuu, että jokin muuttui sinä päivänä, kun miun pikkuveli syntyi. Sukulaisten fokus siirtyi uuteen vauvaan (tai vauvoihin, sillä serkuntyttö on veljeäni 2vko vanhempi). Sen päivän jälkeen en myöskään muista, että kukaan sukulainen olis ikinä lohduttanut mua konkreettisesti. Tää voi tulla yllätyksenä joillekin, mutta silti. Kaikenlisäksi, J on tullut kauheasti äitiin, sitä ei ikinä tarvitse komentaa ja se on aina ollut tosi rauhallinen ja tottelevainen ym. Mie sitten taas olen välillä semmoinen rämäpää, että pois alta. Lisäksi kritisoin ja kyseenalaistan useimmiten lähes kaiken, joka tulee auktoriteeteiltä, joka on saattanu tosaltaan vaikuttaa miun ja porukoiden suhteeseen. Oikeastaan porukat alkoi nähdä miun huonon olon, vasta siinä vaiheessa, kun edellä mainittu koulukiusaaminen lähti käsistä, mutta tuon kohtauksen jälkeen aloin taas piilottaa kaikki miun tunteet, sillä eihän niitä kukaan aiemminkaan ollut huomioinut, niin ainakin kuvittelen. Miun perhe ja suku on muutenkin, kuin suoraan jostain salkkareitakin surkeammasta saippuasarjasta tempaistu, salasuhteineen, "postimyyntimorsiamineen" ja etenkin "kaikki on hyvin"-kulissin suhteen. Tämä on johtanut siihen, että uskon nykyään aivan kaiken olevan mahdollista, sillä kaikki muukin on tapahtunut. Jokaisen sukupolven arvot on aivan erilaiset ja menee ristiin toistensa kanssa. Nykyään kukaan ei oikestaan puhu kuin neutraaleista aiheista, sillä muut synnyttää vain kinaa ja pahaa mieltä. Ja se tekopyhyyskin ottaa vällillä päähän.. en tiedä, mitä esim. mun isovanhemmat miusta seläntakana puhuu, mutta olen monta kertaa todistanut sitä, kun miun serkku (jota olen salaa aina pitänyt puuttuvana isosiskonani) leimataan roskaväeksi tatskkojen ja lävistysten takia. Rasittavinta tämä oli viime talvena, kun itseltäkin jo mustetta nahkasta löytyi, muttei kaikki sitä tienneet. Tämä oli siis vain yksi esimerkki kaikkien joukossa.

Jatkan tätä pohdintaa joskus, jos aihetta ja intoa löytyy. Tällä erää tämä kuitenkin oli tässä. Huomatkaa, etten ole kenellekään katkera, tämän tarkoitus oli vain summata miun menneisyyden ja eriasioiden vaikutusta siihen, kuka miusta on tullut. Perheessäni ei myöskään ole mitään pahasti vialla, rakastan kaikkia, mutta epäkohtiakin löytyy, niinkuin kaikissa perheissä.