Oltiin siis lauantaina J:n ja Iskän kanssa katsomassa maaottelua, ja oli kyllä hyvä reissu. Suomi voitti 4/6 sarjaa, kävelyssä oli tasapeli ja naiset meni häviämään. Mutta hihiiii, sain kuvan melkeen kaikista, joista halusinkin (Pitkämäki, Wirkkala, Evilä, Åstrand, Salomäki jne..). :) J sitten taas oli vessareissuilla seisoskellut mm. Salomäen vieressä ja avannut Torrolle oven. Suloista, kun 10-vuotias hehkuttaa tommoisia. Oli se sitten törmännyt myös tv:stä tutuuihin Kaskilahteen ja siihen toiseen, jotka oli Se on siinä! -ohjelmassa aikanaan. Ja Antero Mertaranta käveli meidän ohi selostamoon, joka ilmeisesti sijaitsi muutaman penkkirivin meidän yläpuolella. Törmäsimpä myös omaan psykan opettajaani (keskipitkänmatkan juoksija Tyni, joka on sairaslomalla juoksujutuista). Tiesin kyllä, että se on siellä vapaehtoistyöntekijänä, mutten kuvitellut, että se osuisi samaan katsomoon.. Lopuksi päästiin myös osallistumaan suomen ennätyksen tekemiseen! Ollaan oltu osallisena suomen pitkäkestoisimmassa yleisöaallossa!
Ennen ottelua käytiin kuitenkin vähän Kampissa ja Foorumissa ostoksilla. Itselle tarttui mukaan uv-tunneli korvaan ja uusi koululaukku, joten en nyt päässyt testaamaan, kun nukuin tässä pommiin! (ei toki olis just nyt esim. psykan kaksari!)
J sai uuden kameran, kun vanha hajosi ja koko lystin maksoi iskä <3 Kävin myös mun maanpäällisessä taivaassa, eli Cafe picnikissä, joita ei sen lähempänä edes sijaitse.
Iloinen ylläri tänäaamuna oli se, että olin saanut kolmannen suosituksen aamun aikana, joten enää kaksi saamatta! Kohta pitää alkaa kysellä niiden perään, jossei ala kuulua..
Ja tässä ylpeydenaiheeni valokuvauskurssin 2. työ:
http://www.flickr.com/photos/possujossu/sets/72157624831753486/show/
Ihan superhienoja noi valokuvat :)
VastaaPoista