Sekoavaisuus.

Abivuosi on yksi kamalimmilta tuntuvista asioista, joita tiedän. Ehkä se riippuu vähän kurssivalinnoista, mutta äi6, ei kyllä ole hyvä jaksossa, jonka aikana on psykan kirjoitukset! Kyllä tää kai tästä, enää 6kk! Sitten se varsinainen lukio on ohitse ja saan ainakin melkein hengittää 4 vuoden tauon jälkeen.. Pitäis vaan ehtiä tehdä niin paljon kaikenlaista ja samaan aikaan tuntee itsensä tosi pieneksi ja yksinäiseksi, kun muut bilettää ja toiset lähtee toiselle puolelle maailmaa ja sitten, ei enää olekaan ihmisiä, joiden kanssa pörräisin myös vapaa-ajalla.

Yksin koulu ei kuitenkaan riitä miun mielenterveyden sekoittamiseen, toinen main thing on juurikin tuo yksinäisyyden tunne, joka korostuu muiden hehkuttaessa ihastuksiaan ja kumppaneitaan. Okei, voi olla että olen itsekin epätoivoisen ihastunut (SALAA), ja itse asiassa se sekoittaa soppaa vielä vähän lisää. Ja juuri, kun ajattelee, että mikään ei enää sotke ajatuksia tajuaa, ettei aika riitä mihinkään. Myöskään järjetön hellyydenkipeys ei auta yhtään (edellisestä halistakin kun on kulunut yli viikko!) Tähän väliin todettakoon, että Sokkokokki on hieno studioformaatti!

Ei huonoa, etteikö jotain hyvääkin.. olen kyllä lähdössä auppariksi, mutten mitenkään saa aikaiseksi palautella noita papereita, joka johtuu eniten valokuvien puutteesta. Miulal ei yksinkertaisesti ole mitään "me and children"-kuvia, joita ne host-perheet nimenomaan toivoisi. Noitten suositusten postittaminenkin on vähän jäänyt, mutta se on kyllä nopea juttu heti, kun saa otettua itseään nsikasta kiinni.

Yhteenvetona todettakoon, että olen sekoamispisteessä, sillä en tiedä pitäisikö miun olla iloinen tästä kaikesta, vaiko vaipua pikkuhiljaa epätoivoon ja masennukseen. Toisaalta olen kertakaikkisen kyllästynyt angstaamaan viimeisten vuosien aikana, joten yeitän parhaani mukaan välttää jälkimmäistä vaihtoehtoa ja rakennan taas sitä kuuluisaa kulissia, johon piiloudun.

But now I'll enjoy the moment!