Ei vieläkään paniikkia, missä se viipyy? Ei vieläkään tunnetta, että olisin lähdössä johonkin kauas viikon päästä? Viikon päästä tähän aikaan oon tsekkaamassa viimeistä kertaa, että passi ja muut paperit, sekä rahat on mukana, ja vieläkään: ei paniikkia. En tiedä, onko tää koko juttu vaan niin absurdi ja epätodellinen, etten vain osaa tiedostaa sitä, vai eikö minuu oikeesti jännitä yhtään. En tiedä, miks miun olo on liian levollinen ja miksi jäähyväisten jättäminen tuntuu niin helpolta. En tiedä, miksi tuntuu siltä, kun eläisin jossain kuplassa, jossa kaikki vaan menee omalla painollaan eteenpäin, eikä huomista edes mietitä. (ja kyllä miun tulee ikävä hyvin montaa rakasta ihmistä, mutta ne jäähyväiset tuntuu helpolle silti.)
Jäähyväisistä päästään *tittidi dii ti dii* mihin muuhunkaan, kun niihin virallisiin läksiäisiin. Todellisuus on se, että tuun näkemään melkein jokaista mun läksiäisissä ollutta ihmistä vielä myöhemmin tällä viikolla, koska niitä ihmisiä oli vähän, mutta ei se määrä vaan se laatu. Aluksi siis lahnailtiin 3-4tuntia rannalla. ja sitten mentiin baariin muutaman mutkan kautta. Tiedän, että varmaan useampikin, kun yksi ihminen kärttää jotain isoa infomäärää, mitä tapahtui, mutta tosiasia on, että se oli vaan yksi tyttöjen ilta muiden joukossa. Tosin muistan siitä vähemmin, kun muista sellaisista suuremman humalatilan vuoksi.
 |
| Mun ryhti katosi johonkin matkan varrella, älkää välittäkö siitä. |
Oikeastaan mitään tän suurempaa asiaa miulla ei edes ole kerrottavana. Kaikki vaan rullaa eteenpäin, oon saanut jopa yhden matkalaukun ostettua. Seuraavan viikon aikana on hoidettavana pari käytännön asiaa ja asiointi apteekissa reseptiläjän kanssa. Sitten oonkin jo valmis kohtaamaan suuren maailman, seikkailemaan suurkaupungeissa ja ennen kaikkea "I'm ready for the year of my life!".
ps. Kysymys teille tutut ja tuntemattomat, haluatteko viimehetken lähtötunnelmia sunnuntaina perinteisesti kirjoitetussa muodossa vai yritänkö tehdä teille ja itselleni jonkinlaisen vlogging-pläjäyksen?
