Viikonloppuna en tehnyt paljon mitään, mutta mahtui mukaan muutama hassu sattuma. Lauantaina kävin Olgan ja Sophian kanssa ostoksilla ja dinnerillä Galleria Mall'illa, jossa hengaan nykyään aika paljon (koska olen alkanut viettämään enemmin aikaa White Plainssissa). Mun mukaan ei tarttunut kuin ihan superihana leimasin, jollaista en ennen ole edes nähnyt. Melkein tanssahtelin ulos kaupoista, koska olin niin ylpeä, etten tuhlannut rahojani. Mun tän viikon projekti on kuitenkin täydentää kesävaatevarastoa housujen ja "iltavaatteiden" muodossa, koska housuista suurin osa on niin isoja, ettei ne pysy päällä. Hups! Niin en tiedä, olenko täällä kertonut, tai onko kukaan tajunnut, mutta olen laihtunut viimekesästä yli kymmenen kiloa, ja olen siitä onnellinen.
Tässä se leimasin, johon olen täysin rakastunut.
(tuossa on siis noita lausahduksia enemminkin)
Enää tarvitsee ostaa mustetta.
Sunnuntaina sitten lähdin ihan oikeasti shoppailemaan. Tällä kertaa cityyn ja teinpä muutaman hyvän löydönkin, kun yksikseni sain tutkia kauppoja ympäri. Mm. 10$ täydellisesti istuvat farkkushortsit (x2) löysi nopeasti tiensä mun kaappiin. Löysin myös bilelaukun, jonka etsintään meni tutusti se puoli vuotta, enkä kyllä voi haukkua kesämekkoanikaan (huomenna meen vielä hakemaan toisen, erilaisen, Targetista). Myöhemmin sitten soittelin Olgalle, että mihin päin se koulunsa päätytyttyä on suuntaamassa, koska oltiin sovittu dinner-date lower-Manhattanille. Yllätys oli suuri ja mieluinen, kun Olga oli ottanut mukaansa pari koulussa juuri tapaamaansa tyttöä, joista yksi sattui olemaan Cassandra. Olin Cassandran kanssa samaan aikaan training schoolissa ja siellä mm. istuttiin vierekkäin samassa pöydässä, thetiin yhdessä projektia, juteltiin hirrrrmuisesti ja sitten, kun minä muutin Connecticutista tänne ja Cassandra New Jerseyhin niin ei vain enää nähty, eikä pidetty yhteyttäkään (ja siitä on aikaa 9kk!). Illallistettiin sitten Cafe teria -nimisessä paikassa, jossa sain parhaan hampparin ikinä. Oli avocadoa, karpaloa ja kalkkunaa, omnomnom.
NYC -subway.
Yleensä ne on tupaten täynnä,
joten tyhjässä metrossa luovuus kukoistaa.
Tänään on satanut ja ollut kylmä koko päivän. Niin kävi kyllä eilenkin, mutta mua harmittaa, etten päässyt A:n kanssa leikkipuistoon, tai ulos. H:lla oli lyhennetty koulupäivä, joten A:n ollessa koulussaa käytiin kirjastossa hakemassa pari kirjaa, jotka hostit halusi sen hakevan ja tein sitten randomisti spesiaalijutun pojan kanssa. Onneksi H oli täysin mukana ja tytöt ei tiedä meidän suklaakeksien täyteisestä retkestä Starbucksiin vieläkään. Koko hommahan alkoi siitä, että H halusi välttämättä näyttää miulle videon youtubesta, muttei muualla ollut nettiä ja oltiin tienpäällä, joten käytiin sitten Starbucksissa. Normaalistihan nää lapset saa sydä vaan tiettyyn aikaan ja "terveellisesti", joten tämmöinen on oikeasti erikoista niille. Olin niin ylpeä, kun molemmilla oli niin hauskaa.
Tänään on myös ollut tietyllä tavalla "lopun alku"-päivä, koska mom kertoili aamulla, että niillä on vähän ongelmia löytää seuraava au pair ja itse sitten paljastin illalla lukkoonlyödyn suunnitelmani ensivuodesta. Tuntui tavallaan pahalta kertoa, että itsellä on ensinnäkin kesätyö päiväkodissa ja toisekseen potentiaalinen perhevaihtoehto, jotta voin au paireilla myös syys-heinäkuun (tosin ei lukkoonlyöty). Kuitenkin onneksi mun hostit on niin kivoja, että ne täysin ymmärsi miun ratkaisut ja kannusti toteuttamaan ne. Toinen loppuun liittyvä asia on se, että varasin lentoni travel monthia varten. Tai siis ne lennot, jotka nyt on ainakin ihan varmoja. Eli ensteksi tämä tyttö lentää 20.6. Chicagoon, seltä jatkan 25.6. San Diegoon ja lopuksi tulen San Fransiscon kautta takaisin NYC:n seudulle. Se mitä tuolla välillä tapahtuu on miulle itsellenikin suuri mysteeri, joten älkää kyselkö siitä.
Miten voi unohtaa koko Lucianpäivän, vaikka on ollut kulkueessa viimeiset.. varmaan seitsemän vuotta? Noh, niin kuitenkin kävi..
Lucia-juhla.. mulle se ei itsessään ole merkinnyt hirveästi ikinä. Muuta, kun sitä että pääsen laulamaan hyvässä porukassa kivoja lauluja. On se tunnelmakin siellä hämyisessä kirkossa mua aina kiehtonut, mutta itse Lucia on nätti tarina, joka ei sinällään ole mun elämään vaikuttanut mitenkään.
Jotta tämä päivitys ei ihan tähän jäisi, kun lupasin panostaa, niin kerrompa vähän jostain muusta. Mainitsin tuon laulamisen tuossa yläpuolella ja sitä miulla on ikävä. En ole päässyt laulamaan kunnolla yli puoleen vuoteen ja sen kyllä kuulee, sekä tuntee, jos jotain yrittää vähän lallattaa. Asiaa ei myöskään tietysti auta se, että olen yli kolme viikkoa ollut flunssassa, joka on siitä hassu, että se vaikuttaa vain ääneen. Mutta kuoro.. haluan kuoroon pikimmiten. Ylä- ja alanuottien kunnosta on turha edes puhua, koska ne on vaan kadonneet ja muutenkin mun laulu on tällä hetkellä omaan korvaan kamalaa rääkymistä (johtuu siitä, että tiedän, millaiselta se parhaimmillaan kuulostaa (ja tuntuu!). Ensimmäinen asia, joka tapahtuu, kun kuorolaulukausi ensi syksynä starttaa on se, että etsin itselleni kuoron.
Palataampa vaikka takaisin niihin joululauluihin tänään, koska en jaksa vielä latailla kuvia koneelle.
Tämä on kaikessa synkeydessään yksi miun henkilökohtaisista lemppareista. Löysin tämän kolmisen vuotta sitten, kun Mari toi tämän kuoroharkkoihin ja siitä se sitten lähti. Muistoja mulla ei tämän biisin osalta ole sen kummemmin jakaa, mutta kuunnelkaapa silti. Sorry guys but the best version that I found is my ex-choir's so if you find yourself from the video, don't be upset.
Hui kauhea, mihin nämä päivät oikein katoaa. Viuhuu vaan nenän edestä ja hupsis! Kohta onkin jo juhannus..jos nyt kuitenkin vietetään sen joulu ja vaikka pääsiäinenkin ensin, eikös vaan?
Tänään pääsin vähän napsimaan kuvia sillä välin, kun A torkkui päikkäreitään, joten tässä niitä nyt olisi.
Siellä ne riippuu nätisti takan reunalla odottamassa.
Noel on mun uusi lempparijoulukoriste. Sitä menen aina tuijottamaan yhtä suloinen ilme naamalla
(joo okei, ulkopuolisen silmissä varmasti näyttää irvistykseltä), kun mulla on aikaa.
Tommosen ilmeen myös kuvittelen itse omistavani.
Tässä on se A:n herkullisen söpön näköinen candy-house. <3
Kun vihdoin päästiin kaatosateesta eroon ja taivas näyttää kirkkalta, niin lämpömittari ei sitten puolla mun lenkkeilysuunnitelmia yhtään. Tästä johtuen jouluvalokuvia en ole vieläkään päässyt ottamaan, vaikka ne suunnitelmissa onkin.
My lovely kids made Christmas presents today! ..ja se onkin tän päivän ainoa jouluinen asia. Eikun tuotiinhan me A:n candy house kotiin. Se näyttää syötävän suloiselta tuolla keskellä keittiön pöytää. Ehkä saan siitä kuvankin joku päivä ennen, kun siitä puuttuu kaikki karkit ja jälellä on vaan kasa sokerikuorrutusta pahvin päällä.
Haluisin juuri nyt kietoa itseni viltin sisään, kuppi jotain lämmintä kädessä, ja huudattaa joululauluja. Ehkä itsekin laulaa, koska en ole päässyt puoleen vuoteen laulamaan kunnolla. Se kuoro on pakko etsiä heti, kun palaudun Suomeen. Sen lisäksi, että ääni kärsii laulamattomuudesta, niin kaipaan sitä. Nyt voisinkin syventyä noiden viimevuoden videotallenteiden pariin.
.. jos lämpötila olisi korkeampi, istuisin mielelläni tuolla sen viltin kanssa.
Mulla on jostain syystä tänään ollut hirveä inspiraatiopula tämän joulupostauksen kanssa. Ja itseasiassa mulla ei vieläkään ole mitään ideaa tämän suhteen.
Suomessa on ilmeisesti lunta jopa etelässä.. täällä sataa kaatamalla vettä. On satanut koko päivän. Että joulu? Eihän täällä ole luntakaan!
Mulla on tajuttoman kylmä, eikä mulla ole edes glögiä, joka on se ainoa kuuma juoma, josta oikeasti tykkään. Rakastan sitä jopa niin paljon, että kiskon sitä napaan pitkälle joulun jälkeenkin - joka vuosi. Asia korjataan lauantaina, kun suuntaan Ikeaan ja haen sitä litrakaupalla, maksoi mitä maksoi, koska olen jo sopinut glögimaistajaiset parin itävaltalaisen kaverin kanssa.
Siihen asti mua lämmittänee kaakao.
Taiteellisempia kuvia on juuri nyt hankala ottaa,
koska aina jos otan kameran käteen niin joku lapsista hyppää
jostain pusikosta linssin ja kohteen väliin.
P.S. Jokainen kyllä tietää Suomen päässä, että olen hulluna kaakaoon, mutta täällä en tykkää, koska se tehdään Hersey'sin chocolate syrupista.. ja Hersey's, olenkin jo tainnut mainita, mikä on jälkimaku.
Jotkut asiat on sellaisia, että niitä oppii arvostamaan vasta, kun niihin saa vähän etäisyyttä. Tällaisiin ainakin mun osalta kuuluu kansalaisuus - suomalaisuus. Aikaisemmin se oli pelkkää tekstiä paperilla ja kieli, jota puhun. En sen suuremmin osannut antaa sille arvostusta, tai olla siitä ylpeä. Suomessa osasin nähdä vain huonot puolet, kuten vankien lelliminen, paha kouluruoka, suppeakatseisuus, vanhanaikaisuus, idiootit poliitikot, jne.. Olen kuitenkin niitä ihmisiä, jotka halusi pois heti, kun vaan mahdollista.. ja niin myös tein - lähdin ja jätin sen kaiken taakseni, vai jätinkö sittenkään?
Tänne tullessa huomaa aika nopeasti, miten hienoa on olla suomalainen. Vaikka melkeen kukaan ei tiedä, missä se on, eikä etenkään, mitä kieltä siellä puhutaan, niin I love it. Rakastan suomalaista luonnetta ja sitä, miten asiat hoidetaan. Oon ylpeä koulutussysteemistä ja asioiden toimivuudesta. Otetaampa pari esimerkkiä:
Suomessa valtio (veronmaksajat) antaa sulle rahaa siitä, että opiskelet (kun puhutaan toisen ja kolmannen asteen kouluista tietenkin). Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa näin on. Vaikka sillä summalla ei elä, niin en kyllä enää jaksa valittaakaan. Mun ei tarvitse maksaa tukia takaisin, eikä pakosti ottaa lainaa, muualla Euroopassa otetaan lainaa ja täällä jenkkien luvatussa maassa lasten vanhemmat voi maksaa yhdestä college/university-vuodesta 50 000$, ja tää makselu alkaa jo tarhaiässä, puoli vuotta pre-schoolia (3-4-vuotialle) maksee useita satoja, joskus yli tuhat dollaria. Mitä koulutussysteemiin tulee, niin täälläpäin maailmaa, ja muuallakin päin, ollaan kateellisia Suomen systeemistä, mutta samalla ihmetellään, miten sen toimivuus on mahdollista. Täällä lukuopetus aloitetaan kolmivuotiaana, samoin numeroiden opettelu.. Suomessa 6-7-vuoden iässä, ja silti hakataan nää mennen tullen pisa-testeissä. Lisäksi jokainen suomalainen (eläkeikäiset unohdettaessa) ainakin teorissa puhuu kolmea kieltä..täällä yhtä (tai kahta). Meillä on pidemmät, kesä- ja kaikki muut lomat, kuin täällä ja ilmainen kouluruoka.
Käsite sisu täällä ihmiset antaa heti periksi ja etsii jonkun muun tekemään kaiken, mikä ei itseltä luonnistu automaattisesti. Puhutaan vaikkapa ruohon leikkaamisesta 10x10m maatilkulta, joka on 90% ihmisistä rakettitiedettä tai liian raskasta hoitaa. Antaakaa mulle se harava ja vaikka parikymppiä niin kyllä hoituu! Ruokaroskatkin on niin vaikea laittaa kompostiin, että 99% taloista ne silputaan ja myllätään viemäriin. Puhutaanko edes kulkemisesta paikasta A paikkaan B? Mä itse asun alueella, missä on onneksi jonkun verran aktiivisia ihmisiä, jotka kävelee alle mailin matkat, mutta edellisessä paikassa, ja monessa muussa paikassa autoa pidempi matka kuljetaan autolla.
Suomalainen luonne.. okei vähän stereotypia, mutten tiedä, mikä muukaan tuota kuvaisi. Se, että asiat sanotaan niinkun ne on, eikä koiteta ensin kolmella lisäsanalla tehdä viestistä nätimmän (vaikeemmin ymmärrettävän) kuuloinen. Se, ettei turhaan nöyristellä ja anteeksi pyydellä, vaan ollaan ylpeitä siitä, keitä ollaan ja näytetään se (vaikka ollaankin vähän jöröjä ja itserakkaita). Ei masennuta kaamoksessa, eikä pelätä kylmää, tai mitään muutakaan, "koska muutkin tekee niin". Lapsia ei ylisuojella, eikä aikuisiakaan, sillä rehellisyys maan perii. Se, ettei hiljaisuus tarkoita, että oot koppava, tai suuttunut, vaan se on osa keskustelua ja meitä. Se, että aina halutaan näyttää muille, että ollaan parempia. Se on muinaisjäänne historiasta, mutta upeeta, koska me ei tosiaankaan olla vaan pala Eurooppaa, vaan suomalaisuutta, tai mitään sitä muistuttavaa ei ole missään muualla. Ei sitä kansankiihkoa urheilukisojen aikana, eikä ylpeyttä omastqa syntyperästä.
Ennen kaikkea suomalaisuus on mulle nykyään vapaus. Se, että voin kansalaisuudellani saada etuja, mm. matkustaa suht vapaasti maasta toiseen, on ihanaa. Mutta ollaan me historiassa paljon tehty töitäkin kansana noiden eteen. Näytetty, että ollaan rehellisiä ja hyviä tyyppejä, mutta uhraamatta mitään siitä, mitä ollaan.
En tiedä, oliko tässä päätä tai häntää, mutta näin se vaan on..
(mun piti koota viimeviikosta postaus, mutta se siirtyy ainakin keskiviikkoon, koska pitää kiirettä joulukorttien kanssa)
Mainostampa tänään mahtavaa joululeffaan, joka näköjään on rantautunut myös Suomeen. Kävin meinaan eilen uuden ystäväiseni Magin kanssa tuon katsomassa (oikeen kolmedeenä!). Kyseessä on siis Arthur Christmas (Artturi Joulu). Juuri nyt tunnen suurta myötähäpeää ja hilpeyttä tuon suomennoksen tönkköydestä johtuen. Ihan ekana totean, etten enää ikinä halua kuulla Santa Claus is coming to town (Joulupukki matkaan jo käy) millään kielellä, enkä missään tilanteessa, koska trailereiden seassa valkokankaalle hyppäsi Justin Bieber sitä raiskaamassa laulelemassa, josta johtuen rakastan biisiä juuri nyt ihan tuhottomasti. Lisäksi tuo on ilmeisesti ainoa joululaulu, joka soi nonstoppina jokaisessa tavaratalossa. Mentiin vähän ohi aiheen vissiin?
Itse leffaan. Tuo oli ihan superhupaisa ja juuri sellainen, kun joululeffan pitääkin: hauska ja omalla tapaa traaginen/koskettava. Jos rakastuin Nikoon sillon muutama vuosi sitten, kun se tuli, niin tästä tuli mun toinen lemppari (okei, Joulupukki ja noitarumpu myös!). Jossei oteta huomioon pikku asiavirhettä, että Joulupukki ei asu North Polella vaan Korvatunturilla niin tämä oli ihan nappiosuma, kun puhutaan viihdyttävästä joululeffasta.
There's no snow in here but still I can feel the Christmas spirit coming in to me. Today I was walking home from the train station after 9pm and enjoying the quietness. There was only couple of cars running by rarely. No people outside and the lights were so pretty. I love the way that the windows of the small boutigues in the village look like. Same time I was thinking why all the people are inside. Why they're not outside enjoying the beautifull village with me. Okay, it was half past nine in the evening and dark outside. So, maybe I was crazy because I was outside, but I love to walk when it's dark. Or maybe this weather is freezing cold to them. I don't know but I would like to show everyone how pretty it is in here and how nice it is to walk in the peacefull village.
Koska olen tunnetusti hyvin kiireinen "the girl who always goes to the City", kuten jotkut mun kaverit kuvailee, niin tän päivän joulukalenteri on hyvin pelkistetty. Saatte ihailla meidän minimalistisesti koristeltua pihaa. Kuvalaadun heikkous johtuu siitä, että noi kirkkaat valot on ihat törkeän kirkkaat, koittakaa kestää.
.. kuten otsikosta voi päätellä, niin on aika taas kurkata mun joulupuuhiin ja muistelmiin, tällä kertaa musiikin kautta. Niina toivoi joululauluja ja niihin liittyviä muistoja ja oli oikeassa, kun totesi, että niitä varmasti löytyy. Kyllä, löytyy siinä määrin, että näitä lauluja ja niihin liittyviä muistoja ja tunnelmia saattaa näkyä täällä enemmänkin.
Kun alan läpikäymään joululauluja, ja niihin liittyviä muistoja, niin tämä nousee aika kirkkaasti ykköseksi. Tämä ei ole mun henkilökohtainen suosikkini, vaikka nätti onkin, koska mun osalta tämä alkaa olla niin totaalisen loppuunkulutettu, ettei ole tosikaan. Sääli, koska tykkäsin tästä tosi paljon, kun olin nuorempi.
Aloitetaan vaikka siitä, kun kuulin tämän laulun ensimmäisen kerran. Olin 12-vuotias ja meidän silloinen musamaikka lätkäisi tän nuotin koko luokalle, vaikkei kukaan tainnut tietää biisiä. Olin kuitenkin aika nopeasti myyty ja seuraavaksi päädyin soittamaan tätä pianotunneilla muutamaa viikkoa myöhemmin, omasta ehdotuksestani. Jotta kutosluokan osalta olisi varmasti paljon kerrottavaa tän laulun osalta, niin lisään vielä, että lauloin tämän duettona koulun joulujuhlassa J:n kanssa. Tuosta esiintymisestä on oikeen videomateriaaliakin olemassa (valitettavasti). Muistan sen, miten paljon jännitettiin tuolloin ennen H-hetkeä, muistan kuinka yhtä maikkaa ei oltu infottu meidän numerosta ja se hoputti omaa luokkaansa lavalle, kunnes totuus esiintymisjärjestyksestä selkisi sillekin... ja muistan sen, kuinka pari luokan poikaa tsemppas meitä O_O.
Lisää tähän lauluun liittyviä muistoja on tullut kuoron kautta. Sen jälkeen, kun tämä laulu ekan kerran otettiin ohjelmistoon, nousi se välittömästi kaikkien isojen suosikkeihin, ja oli se jokainen vuosi sen jälkeen ensimmäisiä lauluja, joita joulukauden alussa alettiin kuoronjohtajalle ehdotella. Ollaan laulettu tätä kirkossa ja konserteissa aina Bratislavassa asti, sekä muuten lentokoneessakin! Ollaan munailtu varsinkin ton lopun kanssa niin miljoonasti ja ollaan naurettu, sekä tunnelmoitu tän kanssa. Sekä olen itse tunnelmoinut. Niin itserakkaalta, kun tämä saattaa kuulostaa, niin yksi mun lempimuisto tähän lauluun liittyen oli, kun vedettiin tätä ensimmäistä kertaa viimevuonna jossain harkoissa.. Ulkona oli pimeetä ja kylmää, eikä lumesta vielä tietoakaan ja mä sain yksin laulaa ylä-ääntä, koska muut sitä laulavat ei olleen paikalla. Mä en tiedä, miksi nautin siitä tilanteesta ja tunnelmasta, mutta nautin silti. Joten nyt Enjoy! Tulkoon joulu
