Is there a future?

Ehkä vähän masentava otsikko, mutten parempaakaan keksinyt. Puhutaan siis tämän blogin tulevaisuudesta. Mun on nyt pakko heittää pallo lukijoille, koska mulla ei yksinkertaisesti ole oikein mitään satuiltavaa tänne.

Toisaalta viime kuukausina on tapahtunut ihan hirveästi ja toisaalta taas ei yhtään mitään mainittavan arvoista. Mun elämästä on tullut arkista ja 2.5vuoden jälkeen tällaisessa elämässä ei ole enää mitään uutta kerrottavaa. Motivaatiokärpänen pistää ihan varmasti uudelleen viimeistään sitten, kun alan opiskelemaan, huomatkaa sana KUN. Tämä on mun viimeinen vuosi au pairina. Ihan varmasti on. Mä tiedän, että sanoin näin jo viime keväänä, mutta mä ihan oikeasti tarvitsen omaa tilaa ja elämän ilman jonkun muun asettamia sääntöjä. Älkääkä käsittäkö väärin, mun hostit on edelleen aivan ihania ja mulla ei ole mitään ongelmia niiden kanssa, mutta jossain kohtaa elämää tulee se tilanne, että pitää 'itsenäistyä' ja mun kohdalla se on nyt. Sain kouluhakemuksen lähetetyksi keskiviikkona, whipii! Ja voin jo tässä vaiheessa paljastaa, että se ei lähtenyt Suomen suuntaan. Joku voi nyt taas vetää palkokasvia nenukkiin mun "suomivihasta", mutta antaa palaa vaan, jos mun valinnat, mielipiteet ja tunteet niin kovasti pistää suututtamaan. Mä en vain sopeudu sinne enää. Pointti tässä on nyt kuitenkin se, että ekaa kertaa vuosiin musta tuntuu siltä, että olen valmis takaisin koulun penkille täysin omasta tahdostani.

Asia, joka vaatii totuttelua on se, etten voi enää sanoa kenellekään, että mun kaikki isovanhemmat olisi elossa. Ensimmäisenä lähti mun äidin isä, joka on ollut iso osa mun lapsuutta ja nuoruutta ja asunut mun naapurina siihen asti, kunnes muutin jenkkeihin. Ehdin kuitenkin vielä jouluna näkemään papan kohtuullisen hyvävoimaisena ja omana itsenään, mihin olen tyytyväinen. Lepää rauahassa, kaipuu on suunnaton.

Kysymys kuuluukin siis nyt niin, että mitä te haluatte lukea. Kysymyksiä, aiheideoita ynnä muuta otetaan mielellään vastaan, koska minustakin olisi kiva saada tänne tallennettua palasia miun elämästä, mutten tosiaan enää saa kirjoitetuksi pikein mistään, koska kaikki on vaan rutiinia.