keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

It's not over

Viimepäivät on ollut ihan hirveän kiireisiä ja esimerkiksi kuvia en ole ehtinyt koneelle vielä lataamaan.. ja laitoin jo sen piuhankin suljettuun matkalaukkuun, joka on kolme kerrosta alempana, kuin minä, joten jääpi haaveeksi ennen huomista, sitten on pakko, koska loma alkaa aamulla ennen viittä, kun lähden lentokentälle.

Perjantaina vietin alkupäivän, eli noin tunnin aamusta jynssäten suihkukopin ikilikoja irti. Ja voinkertoa, että joitakin nurkkia siitä ei oltu pesty vuosiin. Siinä 11am pintaan lähdettiin hakemaan meidän uutta tulokasta, eli Emelietä, joka siis jatkaa näiden kanssa siitä, mihin mie jäin. A oli koko matkan ihan ylitäpinöissään ja sitten, kun se bussi viimein saapui niin meinasi jotakin tyttöä vähän ujostuttaa. Koko automatkan takaisin se kuitenkin jaksoi hölöttää meidän kaikkien iloksi ja se hölötys ei sitten meinannut loppua millään, ei edes illalla.  Ensimmäisenä A:n piti tietysti päästä näyttämään kaikki mahdollinen Emelielle, joten tyttö ei jaksanut tehdä mitään kolmea minuuttia kauempaa, kun piti jo siirtyä seuraavaan asiaan. Kun myös C ja H oli kotiutuneet koulusta, niin loppupäivä käytettiin tehokkaasti vesi-ilmapallojen ja puutarhaletkun seurassa, eikä oltu märkiä ei. Illalla yksi perhe tuli kyläilemään ja istuskeltiin hetki iltaa kotona, mutta lähdettiin sitten loppujen lopuksi katsomaan Emelien kanssa leffaa nimeltä Rock of Ages joka on siis alunperin Broadway-musikaali. Ennen leffaa käytiin kuitenkin syömässä vähän jäätelöä Cold Stonessa.

Lauantaina sitten heräiltiin Emelien kanssa siinä 9am pintaan ja päätettiin lähteä vähän kiertelemään, käytiin siis shoppailemassa White plaississa ja Central avenuella, sekä syömässä UNO'sissa. Myöhemmin mentiin perheen kanssa katsomaan H "viimeinen" baseball-peli, jonka aikana kyllä taidettiin enemmin keskittyä tyttöjen seurana olemiseen, kun siihen itse peliin. Pelin jälkeen käytiin vielä tyttöjen kanssa ruokakaupassa hakemassa lihapullatarvikkeita ja perunoita sunnuntaille.

Sunnuntaina lähdettiin sitten aamuvarhaisella (lue: 9.15 am junalla) cityyn ja siellä päädyttiin pyrimään lähinnä Times Squaren tuntumassa, tai kätyiin me manhattan mallilla myös pikaisesti. Koitettiin myös Shake Shackin kehuttuja burgereita ja hyviähän ne oli. Citystä tultiin kotiin kokkamaan ja tehtiin siis ruotsalaisia lihapullia ja perunamuussia, joita nautittiin puolukkahillon kanssa, sekä kääretorttua jälkkäriksi. Hostit tuntui tykkäävän paljonkin, mutta lapset ei olleet ihan niin innoissaan uusista mauista.

Eilen oli sitten ensimmäinen overlapping päivä miulle. Aamulla laitettiin yhessä Emelien kanssa tytöt valmiiksi kouluun ja tehtiin kyllä kaikki muukin yhdessä. Tauolla käytiin mm. pankissa, cvs:ssä, Ihopissa ja Michaelssilla. Sitten haettiin A kotiin ja lähdettiin lounaan jälkeen kirjastoon, jossa vierähtikin tovi. Sain myös sovittua playdaten kaikille lapsille, joten neljän pintaan suunnattiin leikkikentälle tapaamaan lasten kavereita. Siellä me sitten istuttiin ja höpötettiin näiden lasten äidin kanssa pieni tovi, kunnes tultiin tekemään dinneriä kotiin. Dinnerin jälkeen mie tein pyykkiä ja sen jälkeen aloin valmistautua mun "läksiäisiin" Vegassa, jonne suunnattiin Emelien kanssa kahdeksan pintaan. Syöpöteltiin Brendan ja Maxin kanssa ja jutusteltiin niitä näitä, kunnes tultiin takaisin kotiin.

Tänään Oon koittanut olla "aave" siinä onnistumatta. Eli olen yrittänyt antaa Emelien hoitaa suurimman osan töistä, muttei se ihan niin mennyt. Kuitenkin aamu oli ihan tavallinen ja kun tytöt oli kouluuntuneet niin Emelie lähti pankkiin ja minä Starbucksiin näkemään Olaa. Istuskeltiin siellä noin tunti, kunnes lähdin heittämään Emelien kotiin H:n ja C:n busseja vastaan ja menin itse Panera Breadiin lounastamaan Mariannen kanssa. "Hyvästien" jättäminen on niin tuskallisen vaikeaa! Kotiinpäin tullessa kävin hakemassa A:n koulusta ja tultiin lounaalle. Kun lapset oli syötetty, oli Emelien tarkoitus lähteä ajelulle Daddyn kanssa, muttei se tietenk'än mennyt ihan suunnitellun aikataulun mukaan yhden vakuutussotkun takia, joten oltiin kotona vielä 1.45pm. Ei siis menty suunnitellusti myöskään Nature Centeriin eläimiä ja luontoa ihmettelemään, mutta onneksi sentään FroYolle päästiin kaikki. Herkuttelun jälkeen H_n kaveri W tuli kylään ja pojat leikki koko kaksituntisen pihalla viimeistä varttia lukuunottamatta. Tai pihalla oltiin kyllä muutkin pelaamassa Kick ballia ja tekemässä vesipalloja. Sitten annettiin lapsille dinneri, jonka jälkeen H lähti Daddyn kanssa baseballia pelaamaan ja me tytöt jäätiin kotiin pelaamaan Unoa. Siinä kuuden maissa minä kiipesin tänne yläkertaan pakkaamaan ja siivoamaan, taas kerran, mutta puolen tunnin päästä olin jo takaisin alakerrassa pelaamassa. Momin tultua kotiin odoteltiin ja odoteltiin vähän lisää, koska H:n peli venähti. Viimein 8pm jälkeen herratkin saapui kotiin ja ennen yhdeksää vaihdettiin lahjoja. Mie annoin lapsille itsekasattavan pillin (H:lle) ja tytöille maalattavia eläimiä sekä semmoset kivat pussukat ja kaikille mun tekemän kirjan nimeltä "My 11 months with you". Itse sain ison valokuvan koko perheestä ja miusta. Awww. se on niin hieno! Sitten istuttiin dinnerpöytään ja höpötettiin. Dinnerin jälkeen höpötin vielä tovin hostien kanssa ja H tuli antamaan miulle halin ennen, kun tulin yläkertaan.

Nyt lähdetään 4,5h päästä Emelien kanssa kohti juna-asemaan ja sieltä minä suuntaan JFK:lle ja kohti Chicagoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti