maanantai 18. kesäkuuta 2012

The final week of work

Maanantai alko mukavasti. Kaikki oli hyvällä mielellä ja C otti aamutuimaan suihkun. Kun tukka oli laitettu ponnarille ja Pokemonia katseltu oli tyttöjen aika mennä kouluun. Oli A:n vuori kuskata snackseja koululle, joten pakattiin autoon hieman isomman kokoinen pussillinen kaikkea hyvää syötävää, kuten mansikoita, goldfisheja, keksejä ja banaaneja. Kun molemmat tytöt oli turvallisesti koulussa lähdin minä shoppailemaan, eli ostamaan matkalaukkua. Löusinkin varsin mukavan matkakumppanin ja sen kanssa suuntaan aikanaan Suomea kohti. Lisäksi maanantaille kuuluu pyykkäys, joten pyykkäsin ja datailin loppuajan, mitä A oli koulussa. Hain A:n kotiin ja syltiin vähän lounasta, jonka jälkeen lähdettiin kävelylle, eli A otti päikkärit ja minä kävelin. Torkkujen jälkeen oli aika ottaa kylpy, jonka aikana A hassutteli ja hölmöili ihan onnessaan. Sitten kammattiin molempien hiukset nätiksi ja odoteltiin H:n bussin saapumista. Kun H tuli kotiin niin syltiin vähän snackseja ja pian H:n kaveri H myöskin tuli leikkimään vesipalloilla. C bussin tultua myös C yhtyi mukaan ja kaikilla oli tosi hauskaa. C myös sai uuden vuosikirjan koulusta, koska edellisestä puuttui C:n luokka ja naapurin pojan luokka oli siellä jopa kolmeen kertaan. Kun kirjaa oli tutkittu tarpeeksi niin tehtiin C:n kanssa läksyjä sen aikaa, kun H opetteli syöttöjä Daddyn kanssa. Loppuillan purin mun vaatekaapin sisältöä ja lajittelin sen "ei", "kyllä" ja "ehkä" pinoihin pakkaamista odottamaan yhdessä C:n kanssa.
vasemmalta oikealla "ei", "kyllä" ja "ehkä"
Tiistaina aamu oli aikasmoisen normaali. Yleensä tytöt on kyllä syöneet jo aamumuronsa silloin, kun minä menen alakertaan, mutta tälläkertaapa eivät olleet. Perinteiseen tapaan aamupalan jälkeen puettiin päälle, laitettiin tukat ja katseltiin Pokemonia. Vielä bussipysäkillä C asettili A:n lippistä hyvin päähän hyvin äitimäisesti. Tälläkertaa samalle bussipysäkille ilmestyi vielä K:kin, jonka oikea pysäkki on vähän toisaalla, mutta pääasia että C näki kaveriaan. Kun olin heittänyt A:n koululle tulin puskamaan kaikki tavarat pois mun hyllyista ja laatikoista ja siinä se pari tuntia sitten vierähtikin. Hain A:n takaisin kotiin ja syötiin, luettiin ja tehtiin palapelejä, sekä väritettiin siihen asti, kunnes H tuli kotiin. Kun H oli tehnyt läksynsä tuli A meille ja pojat tekikin palapeliä, kun tulin A:n kanssa hakemasta C:tä. Tytöt aika nopeesti "hääsi" pojat alakertaan ja alkoi kinastella siitä, kumpi saa tehdä palapeliä, koska C aloitti annoin sen myös tehdä sen kiistakapulan loppuun ja koska A ei halunnut mitään muuta kuin sen nimenomaisen palapelin raahasin neidin nauttimaan snacksiaan siksi aikaa, että C oli valmis. Silloin vuorostaan C lähti syömään ja A sai väsätä palapeliään. Loppuajan pojat leikki legoilla H:n huoneessa ja tytöt teki Emelielle tervetulokortteja. Töiden lopuksi kippasin kaikki lapset toisen lapsenvahdin hoitoon ja tulin itse tyhjentämään lopunkin roinan mun huoneesta.

Keskiviikkona aamu oli aivan täysin normaali. Valmistauduttiin kouluun ja katseltiin sitä pokemonia, kuten aina muulloinkin. Kun olin heittänyt tytöt kouluun aloitin pakkaamisen ja samalla siivoamisenkin pölyjen pyyhkimisellä. Hain A:n kotiin ja syötiin, jonka jälkeen lähdettiin huristelemaan kohti kirjastoa. Siellä vietettiinkin tovi lueskellen ja leikkien, kunnes piti tulla kotiin vastaanottamaan loput kaksi lasta. Kun C ja H olivat tulleen kotiin niin lähdettiin playdateille yhden perheen luo, joilla on täsmälleen samanikäiset lapset, kun mitä miun "pikkuset" on. Mulle tulee kyllä niin ikävä sitä sen perheenkin äitiä, kun sen kanssa on niin kiva jutella. Playdateilta tultiin sitten siinä puolikuuden tuntumassa kotiin. Minä tulin viimeistelemään mun pakkaamisia ja sainkin pian avukseni kaikki lapset. H lähinnä ihmetteli tavarapaljoutta, mutta A ja C oli isona apuna istumassa mun matkalaukun kannen päällä.

Miun koko elämä mahtuu noihin matkalaukkuihin ?
Torstaina sitten aamusta tulikin vähän kiireisempi, koska daddyn sanoja lainatakseni "C choosed to make her homework in the morning instead of last night", joten väännettiin sitten ennen kaikkea muuta ne läksyt kasaan ja sen ja normaalien rutiinien jälkeen pakattiin mukaan mansikoita A:n koululle vietäviksi. Sillä aikaa, kun A oli koulussa mie siivosin koko omat asuintilani ja A:n tultua takaisin syötiin. Ruuan jälkeen otettiin semmoinen kevyehkö 45min kävelylenkki, A kyllä jälleen toimi vain lisäpainona ja istui rattaissa. Kun A nukkui niin mie katselin rauhassa Grey's Anatomyn vanhoja tuottiksia. Sen jälkeen otettiin kylpy, jonka aikana A oli erittäin kiukkuinen, eikä se kiukku meinannut laantua millään. Mom tuli kuitenkin kotiin jo aikaisin ja hääräiltiin sitten yhdessä loppupäivä. H kävi parturissa ja on taas niin komea poika että. Tyttöjen kanssa meikattiin, elikkä siis tytöt meikkasi miut tosi nätiksi ja kynnetkin oli niin nättinä ja sateenkaaren värisinä sen jälkeen. Illalla kävin Olan kanssa vähän ikkunashoppailemassa ja rantoutumassa kaiken tän hektisyyden keskellä. Nyt kuulemisiin, ehkä huomenna jaksan rustata tapahtumat viikonlopun ajalta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti