perjantai 2. syyskuuta 2011

Today.

Nyt ei irto mitään henkevämpää otsikkoa. Päivä alkoi herätyskellon iloiseen rallatukseen 6.45am. Tosin näppäilin torkun päälle seuraavat puoli tuntia, joten oikeesti päivä alkoi 7.15am, kun vihdoin ryömin silmät ummessa pesemään hampaita. Kun omat aamutoimet oli hoidettu, oli sitten aika alkaa hoputtamaan lapsia omissaan. Kepeästi saa kulutettua 1,5tuntia, kun yrittää saada kolme lasta pukemaan päälle, harjaamaan hampaat, ottamaan vitamiinit ja petaamaan sängyn. Sitten heitettiin H leirille ja tuntiin tyttöjen kanssa kotiin pesulle.

On vähän kivat puitteet sport-campilla ja toi aamuaurinko..
jossen olis töissä aamusin niin istuisin tuolla ja kattelisin kentällä juoksijoita.
 Kylpyjen jälkeen oli vuorossa snack, joka vetästiin aika pikaisesti naamariin, sillä oltiin menossa kirjastoon.. tai minä olin ja tytöt ei, jos niiltä kysytään. Ne kuitenkin lähti mukaan aika nopeasti, kun menin pihalle hyppelemään kirjat kädessä. Kun olin saanut tytöt autoon ja auton kirjaston parkkipaikalle, niin huomasin samantien, että DVD-kotelossa ei ole levyä, joten auton nokka suunnisti takaisin kotiin. Pian oltiin kuitenkin jo kirjaston parkkipaikalla uudestaan ja tällä kertaa päästiin kirjastoonkin. Moni voisi kuvitella, että kirjastossa luetaan, mutta meilläpäin homman nimi on vähän erilainen..

..suurin osa ajasta leikitään. Millon dinoilla ja millon palikoilla.
Kirjastosta oltiin lähdössä ihan hyvissä ajoin hakemaan H:ta campilta, mutta joku tonttu oli päättänyt palauttaa C:n valitseman elokuvan ilman levyä, joten C:n piti valita toinen leffa ja siinä sitä aikaa sitten menikin, koska neiti haluisi kattoa vaan Barbileffoja, joista kaikki mielenkiintoset oli jo lainassa jossain muualla. Lopulta päädyttiin Lumikkiin ja ehdittiin jopa ajoissa kentälle hakemaan H. Tän jälkee tein lunchin ja sitten kurvailtiin vähänmatkan päähän heittämään H playdateille ja mentiin tyttöporukassa leikkipuistoon. Mun suunnitelma toimi, joten vietettiin siellä koko 2,5tuntia, jonka H oli kaverillaan! Ja huomion arvosta on se, että tytöt ei olis vielä tossakaan vaiheessa halunnu lähteä pois leikkipuistosta. Jännää oli kuitenkin se, että...

sitä voisi kuvitella, että mm. tämä..

..houkuttelisi enemmin kun tämä.
Halvat on siis huvit ja pienestä nämä lapset on ilosia.

Vähän ennen neljää haettiin H kaveriltaan ja kurvattiin takaisin kotiin, jossa oltiin 4.30pm, koska lapset leikki sitten vähän lisää H:n kaverilla. Puolikuudelta olin vapaa, ja koska päivä venyi tunnilla, niin huomisesta lähtee tunti pois, joten huominen loppuu jo 4.30. Sen kunniaksi vaikka FroYo vois olla nasta juttu. Mun päivät on tämmösiä enää huomenna ja maanantaina, koska koulut alkaa tiistaina.. ja ensviikon jälkeen alkaa myös A:n koulu, joten sitten mulla on tavallaan kevyemmät päivät, koska mun kanssa on pääasiassa vaan A ja mulla on sen koulun ajan vapaata päivällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti