lauantai 3. syyskuuta 2011

Background.

Muutinpa taas vaihteeksi ulkoasua ja tämä nykyinen on ja pysyy. Joitain parannuksia voi tulla (kuten jos joskus opin siirtämään tuon blogin otsikon bannerin alareunaan), mutta tällainen tämä tulee tän vuoden ajan olemaan. Saatan muuttaa taustakuvan jouluksi jne.. aikaan sopivaksi, mutta perusmuoto tulee olemaan tämä. Ja nyt en vaihda, vaikka kyllästyisin. Sain jopa elämäni ensimmäisen bannerin tehtyä (kuva on itse otettu, älä kopio!). Mielipiteitä saa taas esittää ja tällä kertaa en ota niistä nokkiini ja parannusideoita otetaan vastaan esim. juuri tuon otsikon suhteen, koska nyt se näyttää vähän hassulta ja sille olisi hyvä paikka bannerin alareunassa. Pyydän anteeksi, jos vedin vähän palkokasvia nenukkiin viimeuudistuksen aikaan, mutta mulla oli ihan hirvittävä stressi perheen löytymisen ja kaiken kanssa päällä. Viikonlopun vietän ihan kokonaan Cityssä suomiseurassa ja ilmeisesti olen matkustamassa parin viikon päästä Baltimoreen. Ihan uskomatonta, että nyt on jo syyskuu! Loppuun vähän kuvia viikolta.


Leikittiin vähän maidolla.

Edustavin kuva miusta ikinä. Kiitti H, mutta 7-vuotiaan ottamaksi tää on hyvä!

Näitä ollaan katseltu joka aamu tällä viikolla..
ja on ne vaan hienoja kun pääse parin metrin päähän ilman että ne pelästyy.

Välillä ihmettelen itekin, paljon oikeasti tarvitsen tavaraa,
kun lähden tunniksi tai pariksi leikkipuistoon kahden lapsen kanssa.

Ollaan myös kovasti harjoiteltu tennistä.
H on siinä varmaan jo miuta parempi!
Olisihan mulla vaikka miten paljon kaikkia parempilaatuisempia ja kivempiakin kuvia, mutte kuten moni on varmaan jo arvannutkin niin tänne ei tule kuvia, joissa on lapsia.

2 kommenttia:

  1. Täälläkin on ihan mahottomasti noita sorsia vai hanhia vai mitä nuo on! :DD Ne tepsuttelee aina keskellä tietä... No tässä on tosin tuo lampi melkosen lähellä. :D

    VastaaPoista
  2. Täällä ei ole edes mitään lammikkoa lähelläkään, mutta noi majailee keskellä urheilukenttää :P

    VastaaPoista