Bday and Natural history part. 2

Mun viikonloppuni alkoi perjantai-iltana sillä, että menin perheen mukana syömään Blue Mooniin A:n synttäreiden kunniaksi. Neiti siis täytti kolme. Päivänsankari itse ei ollut kovinkaan innoissaan ravintolan käytännöstä soittaa synttärilaulu ja tuoda iso hattu ja ilmanen jälkkäri, mutta aina ei voi voittaa. Tuo on siis meksikolainen ravintola ja hattu on kai somblerone? Tuolta tultiin kotiin ja availtiin parit lahjapaketit ennen, kun mentiin nukkumaan.

Tänään törmäilin yhden aikoihin Sanniin Cityssä ja harhailtiin päättömästi, kunnes yritettiin Metropolitan museumiin, mutta päädyttiinkin luonnontieteelliseen. Ei se mitään, mulla oli paljon sellaista tuollakin, mitä en ollut vielä nähnyt. Ja pääsin tsekkaamaan ne DINOT!



..okei, hän ei ole dino.

Tuolta jatkettiin päämärätöntä haahuilua ja päädyttiin johonkin italialaiseen syömään, josta jatkettiin Forever21:iin (mikä yllätys!). Nyt mulla on taas pari vaatekappaletta lisää, mutta löysimpä myös maailman söpöimmän pipon talven varalle. Saatettiin myös vähän kuvakoppeilla.



Driving in the USA.

Muutama sananen liikenteestä ja jenkeistä kaduilla ja auton ratissa. Sain idean tähän, kun äsken ajelin tuolla pimeässä ja joku täti koitti tappaa itsensä juoksemalla, kännykkä kädessä, moottoritien yli ylämäessä, jossa on betoniporsaat kaistojen välissä (siis niin, että ne erottaa erisuuntiin menevät kaistat), joten auton ratista tää mamma oli varsin helppoa havaita.. varsinkin kun heijastin on täällä ihan vieras käsite.

En tiedä, kuinka yleisessä tiedossa se on, mutta liikennevaloista saa täällä kääntyä oikealle päin punaisia, jossei sitä erikseen kielletä. Muita suuria eroja itse säännöissä ei oikeastaan ole. Tämän ensimmäisen ja eniten mua päähän ottavan huomion tein jo melkein ekoilla kerroilla, kun ajoin (sillon Connecticutin puolella, jossa liikennettä on vähemmän). Liikennevaloista lähteminen on jenkeille ihan toivottoman vaikeaa, en tiedä onko se automaattivaihteissa, pään sisällä, kulttuurissa vai missä, mutta niistä valoista ei vaan voi osata lähteä, jos on joutunut pysähtymään. Suomessa, jos olet kymmenes jonossa, kun palaa punanen, niin hyvin todennäköisesti pääset läpi niillä valoilla, mutta täällä, jos olet neljäs niin voit unohtaa koko jutun. Ja täällä valot on pidemmät! Vasemmalle kääntyminen on joissain paikoissa tehty tosi hankalaksi. Valot on 20m päässä tiestä, johon sun pitäisi autosi survoa, kun vastaan tulee koko ajan autoja. Jenkkejen vastaus ongelmaan on, että mene seisomaan keskelle risteystä ja mene juuri, kun vaihtuu punaseksi (eli kun vastaantulevien jono pysähtyy ja sivuilta tulevat kattoo pahasti. Ihan viihdyttävää välillä... toissaviikolla seisoin kahtien valojen ajan risteyksessä (eli 5min), kunnes kolmansilla pääsin vihdoin sinne vasemmalle, koska kun yhdistää nää edellä mainitut, niin lopputulos on tuo.

Toinen huomio heti ekoilla ajokerroilla oli Stop-merkit: niitä on kaikkialla ja paljon. Kaikki paikat, joissa Suomessa on kolmio, on jenkeissä STOP, ja siihenhän on pysähdyttävä, tai sakot rapsahtaa (eikä ihan pienet sellaiset). Liikenteessä näkee uskomattoman vähän kolmioita, jopa pienillä paikkakunnilla ja taajamassa. Täällä oon nähnyt yhden. Se on rautatieaseman parkkipaikalla olevassa liikenneympyrässä. Ja aluksi ne kyllä oikeesti raivostutti. Nykyään niihin alkaa tottua.

Valot. Päiväsaikaan niitä ei käytä, kun murto-osa ihmisistä, mikä sinänsä on toki okei, mutta mua haittaakin se, että joka toisessa autossa on täällä ne valkoiset (siniseen vivahtavat) lamput, jotka kirosin jo Suomessa maan rakoon aina, kun joku ajoi vastaan sellaiset päällä. Kiitos, vaihtakaa ne keltasävyiset, niin en sokeudu.

Suojatiet/pyörätiet/jalkakäytävät. Suojateitä on ihan normaalisti ja keskustoissa myös jalkakäytävät muistuttaa vahvasti niitä, jotka on Suomessa. Mutta se suojateiden käyttö. Mikä saa ihmiset hyppimään ruuhka-aikaan suojatielle, päin punaisia, kun tiellä menee koko ajan autoja? Hulluus? Itsetuho? Tyhmyys? Kiire?... Tiedä häntä, mutta sieltä niitä vaan loikkii suoraan eteen. Jalkakäytävät on tosiaan aika mitäänsanomattomia. Ne on kasattu semmoisista metri x metri betonilevyistä, joten tilaa niillä ei hirveästi ole ja kaikkialla niitä ei edes mene (tai sitten ne menee kätevästi vain toisella puolella katua, Westportissa loikin kerran risteyksessä 3 kertaa tienpoikki, koska jalkakäytävä tiellä, jolle menin oli vain toisella puolella, enkä tietenkään tajunnut katsoa sitä, kun lähdin ylittelemään niitä teitä). Pyöräteitä varsinaisessa muodossa ei ole, vaan "bike route" on pyöräilyreitti, joko keskellä metsää, tai joillain valikoiduilla kaduilla. Tai sitten, kuten täällä, joltain high waylta suljetaan yksi kaista kokonaan tiettyinä aikoina päivästä, että pyöräilijöillä on joku paikka polkea. En tiedä, miksi pyöräilystä on tehty, niin vaikeaa. Toki tuolla autojen seassa saa viilettää, miten huvittaa, mutta miuta se ei ihan hirvittävästi houkuttele.

Palaillaan aiheeseen, kun talvi ja lumi saapuu.

3 months, a hundred posts!

En näköjään saanut tätä eilen aikaiseksi, kun tuo 3kk jenkeissä oikeasti poksahti rikki, mutta tänään sitten. Saattaa kyllä olla, että tää jää kesken, kun jatkan töitä, mutta katsellaan, mihin asti kerkiän..

Moni pitää kolmea kuukautta jonkunlaisena rajapyykkinä, kun tästä vuodesta puhutaan. Onhan tämä kuitenkin neljännes (!!), siitä 12kk, joka täällä vietetään. Voisin itse sanoa, että kyllä tää jossain mielessä on se rajapyykki, vaikkakin mun ekat 2kk oli vähän kummallismaiset. Koti-ikävä? Monille se taitaa iskeä tässä vaiheessa, mutta eipä vaan mulle. Se on totta, ettei mikään oikeastaan enää ole uutta ja jännää, arki hoituu rutiinilla, kotikaupunkiin harvemmin eksyy, New York alkaa jo kyllästyttää.. tai ne "keskeiset paikat" siellä. Alankin nyt sitten ahmia muita elämyksiä siellä ja muutamia vinkkejä olen jo saanut. Kavereita alkaa löytyä, vaikkakin niitä toki vois olla enemminkin aina. Niksit, miten lapset saa käyttäytymään on jo opittu.

Mitä mä olen sitten saanut aikaiseksi? En oikeastaan mitään. Oon kirtänyt Cityssä melkeen kaikki "must-see" nähtävyydet, mutta muuten.. en mitään. Haluisin piakkoin ottaa bussin joko Bostoniin tai Washington DC.hen joksikin viikonlopuksi (vinkvink majapaikkoja ja seuraa otetaan vastaan). Tuon haluisin tehä ennen kun talvi tulee siis. Viikonlomat pidän varmaan Winter- ja Spring-breakeilla, tosin en ole siitä varma, muttkun jouluna haluan olla täällä ja uusi vuosi on pakko kokea Time Squarella. Matkustuskuukautena ajattelin suunnata Californiaan ja Grand Canyonille ja keksiä varmaan jotain muutakin sille. Niagaralle meen jossain välissä käymään ja toinen noista viikon lomista olis kiva viettää Orlandossa (johon saa taas tyrkyttää itseään seuraksi, jos tahtoo). Kuten kaikki varmasti huomaa, niin mun suunnitelmat on aika auki.. ja niin ne on aina ollu, koska en osaa ajatella jotain lomia jossain puolen vuoden päässä, kun juuri olen päässyt oikeesti tähän elämään täällä kiinni sen kaiken rematch-hömpötyksen jälkeen. Pyydänkin nyt ihmisiä kertomaan jotain "must do"-juttuja, joita en itse ole osannut vielä ajatella.

ps. Nakittakaan mulle aiheita ja asioita, joista tahdotte mun kirjoittavan, koska tykkään haasteista.

Karkkipaperi.

Olisin kirjoittanut tästä aiheesta lähiaikoina ihan muutenkin, ja kerron myöhemmin postauksessa miksi, mutta jälleen kerran Iltalehti päätti, että niillä on tähän sopivasti sanottavaa myös. So here it comes!

Asun tunnetusti kulttuurien sulatusuunissa, eli New Yorkissa ja jotenkin mua naurattaa länsimaiden "suvaitsevainen asenne" tummaihoisia, itämaisia ja muita etnisiä vähemmistöjä kohtaan. Voin kertoa jo samantien, että tämä teksti ei tule sisältämään rasismia tms. mulla on kavereita monista edellämainituista, mutta jollain nimikkeillähän tästä asiasta pitää puhua (esimerkiksi mun tummaihoinen kaveri jakaa ihmiset mustiin ja valkoisiin, joka vois skandinaavin sanomana olla loukkaavaa). On hölmöä, että puhut näistä eroista millä vain nimikkeillä niin olet heti rasistinen, mun mielestä tästä pitäis pystyä keskustelemaan ihan samalla tavalla, kun siitä että jollain on blondi tukka tai vihreet silmät. Itse asiaan.. tuo IL:n artikkeli joka mut tähän juuri tänään käski kantaa ottamaan on tämä. Useimmiten noi karkkipaperit ei loukkaa ko. etnisen ryhmän edustajia vaan niitä fanaattisia tasa-arvo-ajattelijoita, jotka toiminnallaan itseasiassa juuri erottelee ihmisiä toisistaan.

Se, miksi olisin tästä kuitenkin jossain välissä kirjoittanut on se, että eilen havahduin värityskirjan ääressä ja mietin, miksi mun värittämien ihmishahmojen ihonväri on aina vaalea. Pakko sanoa, että pieni paniikkikin meinas iskeä päälle siitä, oonko oikeasti niin suvaitsevainen, kun kuvittelin. Hautasin koko asian ja värittelin hahmon loppuun, kunnes käännettiin tytön kanssa sivua ja sain eteeni jälleen pari ihmiskuvaa.. piakkoin havahduin värittämästä toista hahmoa tummaihoiseksi ja oli elämäni ensimmäinen kerta, kun tein niin. Pohdittuani tätä hetken aikaa, päädyin siihen, että tässä on kyse vaan automatiosta ja sisäisistä malleista. Siitä, mitä mulle on pienenä opetettu ja miten oon maailman sillon nähnyt, koska värityskirjaanhan en ole koskenut moniin vuosiin ennen tänne tuloa. Asuin Suomessa paikkakunnalla, jossa melkeempä 99% vastaantulijoista oli vaaleaihoisia mun ollessa lapsi, joten miten mä silloin olisin edes voinut oppia, että ihonväri ei ole kaikilla sama. Lisäksi mun isäni on lievästi rasisti ja mun äitikään ei välttämättä ole se kaikkein suvaitsevaisin henkilö, mutta mua se ei ikinä ole häirinnyt. Kuitenkin nää karkkipaperisodat saa mut aina ajattelemaan, että miksi tästä asiasta nostetaan niin iso haloo. Ajatellaampa nyt ihan tosissaan.. kuinka monessa karkkipaperissa/sarjakuvassa/piirroksessa/kampanjassa/missä tahansa, olet nähnyt vaaleaihoisia ihmisiä? Entäpä välillä vähän nolossakin tilanteessa tai kuvassa? Voisin veikata, että aika usein. Mun mielestä se nyt vaan pahentaa sitä epätasa-arvoa ja etnisiä eroja, kun nostetaan haloo siitä, että karkkipaperissa ei olekaan se Kippari-Kalle (joka muuten on vaaleaihoinen ketjupolttaja!), vaan jonkun muun ihonvärin omaava ihminen. Eikö se ole juuri tasa-arvoa, että niissä karkkipapereissa alkaisi löytymään muitakin ihonvärejä, kuin vaalea? Moni tuskin edes kiinnittää kaupassa huomiota siihen, millainen kääre tikkarilla on vaan ostaa sen maun takia. En tiedä osaanko nyt saada pointtini julki niin, että se on ymmärrettävissä ja tarpeeksi hienotunteisesti selitetty.

Sitten päästään tähän kulttuurien sulatusuuniin, jonka osalta mun silmät aukesi siellä New Hampshiressa, jossa meidän hotellihuoneen siivooja oli nuori vaaleaihoinen mies. Host-mom itseasiassa totesi tästä, kun tultiin kotiinpäin "I was supprised when that guy was cleaning our room", niin. Tosiaan täällä sulatusuunissa melkeen jokaisessa talossa käy siivojana joku maahanmuuttaja, että se siitä American dreamista. Tuolla päin jenkkejä ei taas niin paljon ole muualta tulleita, jotka tekisi hanttihommia, että niitä tekee nuoret, joten meidän hotellihuoneen siivooja oli nuori paikallinen mies. On toki muualta tulleita ihmisiä, jotka on korkeassa asemassa jossain virassa, mutta valtaosa ulkomailta tulleista tuntuu olevan siivoojina, pikaruokalan myyjinä, tai tankkaajina. Noissa paikoissa törmää meinaan kaikkiin mahdollisiin ihonväreihin jokainen päivä ja kaikkialla. Mietinpä tässä siis edelleen, mikä siitä ihonväristä tekee niin ihmeellisen asian. Kyllä mä kuulun länsimaissa enimmistöön. Mulla on vaalea iho jne.. mutta en edelleenkään tajua, mikä tekee siitä ihonväristä niin tärkeän asian. Mun mielestä ihmiset on ihan samanlaisia, mistä tahansa ne tulee.  Ja tää on uskomatonta, että mun pitää jokavälissä painottaa, ettei tämän ole tarkoitus olla loukkaava vaan pohdiskeleva teksti. Ei tarvitsisi, jos kirjoittaisin, kuinka idiootteja vaaleaihoiset osaa olla.

ps. pyydän jo valmiiksi anteeksi, että tänään tulee kaksi postausta

New Hampshire

Tosiaan torstaina suunnattiin auton nokka kohti New Hampshirea ja siellä Lebanonia tyttöjen kesken. Eli jätettiin siis daddy ja H kotiin. Ekat kolme tuntia jaksoin jutustella momin kanssa niitä näitä, kunnes uni vei minut ja heräilin sitten pari mailia ennen, kun saavuttiin hotellille (kello oli noin 2am). Mom sitten juoksi hotelliin kirjaamaan meidät sisään, mutta hotellipa olikin antanut meidän huoneen jollein muulle, vaikka mom nimenomaan painotti, että tullaan tosi myöhään, kun se varauksen teki. No, ei siinä mitään mentiin sitten viereiseen hotelliin ekaksi yöksi.

Aamulla missasin aamupalan, koska vedin sikeitä 5min liian pitkään. Kävin nappaamassa respasta Wheat thinssejä ja Twixin matkalla takaisin huoneeseen ja nukkumaan. Mom ja tytöt oli siis sairaalalla katsomassa momin äitiä ja tuolloin. Yhdentoista paikkeilla mom tytöt ja momin pikkuveli saapui sitten hotellille ja pikapakattiin kaikki kamat takaisin autoon. Mentiin syömään semmoiseen kivaan dineriin, josta itse valikoin tomaatti-basilika-pastaa. Tuolta mentiin toiseen hotelliin, joka toimi meidän majapaikkana. A ja mom päätti ottaa päikkärit, joten suuntasin ylienergisen C:n kanssa ruokakauppaan. On hurjan vaikee ostaa "kaikkea mitä me tarvitaan, mutta semmosta ettei hirveesti tarvii viedä kotiin", kun pakkauskoot on valtavia. Koitettiin sitten kuitenkin löytää jotain kohtuukokoista, joten tuliaisina oli mm. jogurttia ja maitoa, sekä megapussi viinirypäleitä. Tuo syksyinen sää ei ole tosiaankaan mun juttu, mutta pongailtiin kaikkea kivaa C:n kanssa tuolla matkalla.

Loppupäivän lähinnä hengasin hotellilla. Käytiin mäkissä hakemassa pikaista dinneria tytöille ja meille mom haki meksikolaista sairaalalta palailtuaan. Tai se tuli vaan käymään ja minä vahdin tuhisevia lapsia illan.
Lauantaina nukuin taas vähän pitkään, joten missaisin aamupalan. Mentiin tyttöjen kanssa leikkikentälle (tai siis jonkun koulun pihalle) siksi aikaa, kun mom juoksi sairaalaan aamupäivällä. Meitä leikkikentältä hakemassa oli sitten myös J, joka on tyttöjen serkku ja ette arvaa sitä virtamäärää, mikä noissa lapsissa on, kun ne on serkkujensa kanssa.. huhhuh. Lunchin jälkeen mom vei meidät kiertoajelulle ja pysähdyttiin Woodstockissa ja jossain puistossa, koska lasitehtaalle johtava silta oli huuhtoutunut puoliksi pois Irenen mukana. Woodstockissa oli sitten tämä hupaisa kyltti.



puisto



Silta, johon rakastuin



Mitkä tulva-/hurrikaanivauriot?

Mun loppuilta koostuikin sitten taas tyttöjen nukkumaan laittamisesta ja niiden vahtimisesta. Lopulta olin niin väsynyt itsekin (tai tylsistynyt, what ever), että meinasin nukahtaa, mutta empä nukahtanut! Tänään mä en sitten tehnyt oikeen mitään. Aamuisella nukuin, sitten vahdin tyttöjä tunnin, pakkasin laukkuni ja lähdettiin kohti New Yorkia. Ihailin koko matkan maisemia ja loppumatkasta koitin blokata takapenkiltä kuuluneen kitinän mun tajunnan ulkopuolelle.



sydän

C: "I love you!"
J: "I love you too!"
C: "You're so silly, I like it!"
J: "Why am I so silly?"
C: "Because you're always tickling me" *laughs*
J: "What if I start to be booring, would that be nice?"
C: "NO! I love you just the way you're!"

..oli pakko kirjoittaa tää muistiin. On se C niin suloinen. I love you!

something.

Tikusta asiaa jatkuu. Tänään illalla kattelin Survivorin uusimman tuotantokauden premierin (eli ensimmäisen jakson telkkarista ja mässytin samalla maailman ihaninta pizzaa, yllätyksenä täassä on se, ettei pizzassa ollu ollenkaan juustoa, vaikka tungen aina extra-juustoa kaikkialle, mihin juusto mun mielestä sopii (pizza, leipä, leivonnaiset...). Superpaljon isoja kanapaloja, tomaattia, hurjasti valkosipulia ja muita yrittejä, omnomnom. Onneks kukaan ei oo haistelemassa mun, tai momin hengitystä tällä hetkellä.

Arki luistaa semiupeesti (tosin toi poika kiukuttelee kaikista pelilaitteista 24/7). Perjantaina lähdetään aamuaikaisella ajelemaan kohti New Hampshirea momin ja tyttöjen kanssa. Katotaan, mitä siitä tulee.

Mitäpä kertoisin?

Hyvin outoa, että oon ollu yli viikon kirjottamatta, mutta kun ei vaan ole mitään sen kummempaa kerrottavaa. Mitä sitä tikusta sitten alkaa asiaa vääntämään? Toki on tapahtunut paljonkin, muttei mitään mainittavan arvoista oikeastaan. Perheen vanha auppari parin vuoden takaa on käymässä kaverinsa kanna ja oon niiden kanssa kirrelly paikkoja, sekä niitä lapsille hyviä, että niitä mulle kivoja. Oon tutustunut yhteen Starbucksin myyjään ja oon löytänyt kaks ihan huippu tyyppiä, meinaan viroH:n ja saksaD:n. Mutta varmaan huomion arvoisinta on se, että "syyssää" yllätti mut viimeviikon alussa. Sato kaatamalla ja pelkäsin jäätymiskuolemaa aina, kun menin ulos, joten aloin keräillä syksyvaatteita ja löysin ja kengätkin syksylle. TJ MAXX ja Marchall'sin shoes kauppa (outletteja) on ollu suuressa käytössä viimisen viikon aikana ja sieltä on tarttunut mukaan vaikka mitä. Nyt mäkin oon sitten koukussa Frappucchinoon, jesjes, siihen vanilla beanssiin, joka maistuu ihan jätskille.

Näistä on sadepäivät tehty.

Niin ja on se toki huomion arvoista myös, että kaikki lapset on koulussa, joten mun päivät tuntuu tosi iisiltä, kun oon ensin viettäny niin paljon aikaa kaikkien kanssa samaan aikaan..

Kaikki varmasti tietää, mitä tapahtui 11.9.2001, joten en siitä kerro. Sanonpa vaan, että kaikkialla kuuli siitä eilen ja että poliisit vartio jopa junia, jotka meni täältä Whiteplainssiin. Mutta meillä ei mitään muisteltu, vaan juhlittiin, nimittäin hostmomin synttäreitä. Ja tällaista saa, kun pyytää lahjapaketin täälläpäin.

ps. kyllä, tää oli juuri sitä tikusta asiaa, tää postaus.

Hiuskriisi ja NYC.

Nämä on viikonlopun kaksi avainsanaa. Eikun ripsikriisi myös! Pelkäämpä pahoin, että mun punainen rakkaustukka muuttui äsken ruskeenpunaiseksi. Kiitos, sinä väripaketti, jonka kyljessä lopputuloksen kohdalla on mulle tutuksi tullut kirkkaanpunaisen sävy! No, onneksi täällä myydään myös sitä hiusväriä, jota mun päässä on ollut viimeiset kaksi vuotta, joten pääsen värjäämään tän takaisin, lähes samanvärikseksi kuin se oli heti, kun löydän kaupan, jossa sitä väriä on. Ekana kokeilen tota paikallista CVS:ää, koska Westportin vastaavassa sitä oli. Hiuskriisi ei kuitenkaan pääty tähän. Olen keskiviikosta asti suunnitellut kampaajalle menoa, koska tää mun tukka on ihan liian pitkä ja vihaan tätä, kun tää on auki. Syy siihen, miksi kuitenkin tänään aloin epäröimään päätöstä ryhtyä taas polkkatukkaiseksi on tässä:

Onhan se pikkuisen suttuinen, mutta mun eka nuttura!

Tästä voidaankin jatkaa siihen surullisen kuuluisaan ripsikriisiin, joka alkoi maanantaina katsoessani peiliin. Mun molemmat ripset on keskeltä lyhyemmät, kun reunoilta ja sekös suorastaan vituttaa. Mietinkin sitten torstaihin asti miksi, kunnes huomasin, että mun ripsentaivuttimessa on jotain mätää ja se on katkonut osan mun ripsistä,  nice. Jouduin tietenkin odottamaan lauantaihin asti, että pääsin ostamaan uuden, mutta löysinpä sellaisen ja nyt mun ripset voi taas hyvin, kunhan kasvavat takaisin oikeaan mittaansa.

Mun sairas mielikuvitus laittoi uuden taivuttimen kirjaimellisesti selättämään vanhan.

Sitten siihen varsinaiseen aiheeseen nimeltä viikonloppu. Kuten otsikosta voi päätellä niin jälleen kerran suuntana oli City. Lauantaina oli tarkoitus suunnistaa sinne Riikan kanssa kahdestaan, mutta rautatieasemalla törmäsin Sophiaan, jonka kanssa kävin toissaviikolla FroYo:ta nauttimassa. Myöhemmin selvisi, että Sophian kaverit oli päättäneet olla odottamatta tätä, joten otettiin saksatyttö matkaan. Koko päivän tarkoituksena oli shoppailu ja ainakin mun osalta se onnistui liiankin hyvin. Mukaan lähti syystakki, kaksi t-paitaa, rannekoru, neule, pinnejä, kynsilakanpoistoaine, shampoo, saippua, höyliä ja se ripsentaivutin. Pörrättiin siis ympäri kaupunkia (oikeesti pysyttiin 4-8ave. välissä koko ajan) ja mentiin mielenkiintoisen näköisiin kauppoihin tutkimaan tarjontaa. Lisäksi käytiin kai jossain syömässäkin, mutta dementia iski muhun juuri nyt, enkä muista mitä syötiin ja missä. Hauskaa kuitenkin oli koko päivän, joskus pitää ottaa uudestaan!

Tänään oli tarkoitus törmäillä Anuun, joka oli muodikkaasti myöhässä eksyttyään metroviidakkoon. Yhteydenpitokin vaati vähän vaivaa, koska neidin kännykkään ei pysty edes soittamaan, jos siitä loppuu saldo. Loppujen lopuksi kuitenkin törmäiltiin kokonaista kolme tuntia sovitun ajan jälkeen. Ekana suunnattiin häätämään pikkunälkä pois Metrocafén, johon minä olen täysin rakastunut. Sieltä kun voi kantaa itserakennettuja pasta- ja salaattiannoksia, leipiä ja pizzaslaisseja suoraan Bryant Parkiin, jossa voi herkutella "luonnon helmassa". Nyt palaan kuitenkin vähän ajassa taaksepäin siihen, kun minä astuin ulos Grand Centralin ovista 42nd streetille. Näky nimittäin oli seuraava:

Tuossa oli siis kyse jonkun leffan tai tv-sarjan lavasteista, ei oikeasta onnettomuudesta. Kerron, mikä leffa tai sarja toi oli, jos joskus kävelee vastaan jostain, mutta en nähnyt näyttelijöitä, joten en nyt osaa sanoa, mistä oli kyse. Seuraavaksi kävelin 20metriä eteenpäin ja siellä oli oikea taksien yhteenajo. Etummainen taksi oli kylkiviistäen ensin ajanut betoniporsaaseen/-kaiteeseen, joilla reunustetaan jalkakäytävää yhdessä kohtaa ja epäonninen seuraaja oli sitten tömäyttänyt tämän taksin perseeseen. Pelkkiä peltivaurioita, mutta oli se vähän hassua kävellä tolta kuvauspaikalta oikeelle onnettomuuspaikalle.

..takaisin loppupäivään. Suunnattiin Anunkin kanssa shoppailemaan ja aluksi mä jopa oikeesti uskoin, että lähden kotiin pelkkä hiusväripaketti mukanani, mutta sitten eksyttiin Forever21:iin, joka on mun kirous. sieltä ei vaan voi lähteä ilman uusia vaatteita. Tänään mukaan tarttui shortsihaalari, t-paitaneule ja pikkumusta bile-/juhlamekko. Matkalla tonne bongailtiin pari tuttua:

Neiti-Smurfiina oli niin lyhyt että mun ryhti joutui katoamaan ja siitä tuo pömppis!
Oikeasti oon laihtunut täällä, enkä lihonut.

Kaikenkaikkiaan koko viikonloppu on ollut mun mielestä oikeen järisyttävän mukava. On ollut hyvää seuraa ja oon jättänyt rahani loput läskini Cityn asfaltille siellä tallustellessani. Huominen Labour Day on mulle puolikas työpäivä. Kun tietäisi, millon ne työt on niin olisi helpompi suunnitella muut menot, koska Amanda on tulossa Scarsdaleen mua viihdyttämään.

Background.

Muutinpa taas vaihteeksi ulkoasua ja tämä nykyinen on ja pysyy. Joitain parannuksia voi tulla (kuten jos joskus opin siirtämään tuon blogin otsikon bannerin alareunaan), mutta tällainen tämä tulee tän vuoden ajan olemaan. Saatan muuttaa taustakuvan jouluksi jne.. aikaan sopivaksi, mutta perusmuoto tulee olemaan tämä. Ja nyt en vaihda, vaikka kyllästyisin. Sain jopa elämäni ensimmäisen bannerin tehtyä (kuva on itse otettu, älä kopio!). Mielipiteitä saa taas esittää ja tällä kertaa en ota niistä nokkiini ja parannusideoita otetaan vastaan esim. juuri tuon otsikon suhteen, koska nyt se näyttää vähän hassulta ja sille olisi hyvä paikka bannerin alareunassa. Pyydän anteeksi, jos vedin vähän palkokasvia nenukkiin viimeuudistuksen aikaan, mutta mulla oli ihan hirvittävä stressi perheen löytymisen ja kaiken kanssa päällä. Viikonlopun vietän ihan kokonaan Cityssä suomiseurassa ja ilmeisesti olen matkustamassa parin viikon päästä Baltimoreen. Ihan uskomatonta, että nyt on jo syyskuu! Loppuun vähän kuvia viikolta.



Leikittiin vähän maidolla.



Edustavin kuva miusta ikinä. Kiitti H, mutta 7-vuotiaan ottamaksi tää on hyvä!



Näitä ollaan katseltu joka aamu tällä viikolla..
ja on ne vaan hienoja kun pääse parin metrin päähän ilman että ne pelästyy.



Välillä ihmettelen itekin, paljon oikeasti tarvitsen tavaraa,
kun lähden tunniksi tai pariksi leikkipuistoon kahden lapsen kanssa.



Ollaan myös kovasti harjoiteltu tennistä.
H on siinä varmaan jo miuta parempi!

Olisihan mulla vaikka miten paljon kaikkia parempilaatuisempia ja kivempiakin kuvia, mutte kuten moni on varmaan jo arvannutkin niin tänne ei tule kuvia, joissa on lapsia.

Today.

Nyt ei irto mitään henkevämpää otsikkoa. Päivä alkoi herätyskellon iloiseen rallatukseen 6.45am. Tosin näppäilin torkun päälle seuraavat puoli tuntia, joten oikeesti päivä alkoi 7.15am, kun vihdoin ryömin silmät ummessa pesemään hampaita. Kun omat aamutoimet oli hoidettu, oli sitten aika alkaa hoputtamaan lapsia omissaan. Kepeästi saa kulutettua 1,5tuntia, kun yrittää saada kolme lasta pukemaan päälle, harjaamaan hampaat, ottamaan vitamiinit ja petaamaan sängyn. Sitten heitettiin H leirille ja tuntiin tyttöjen kanssa kotiin pesulle.


On vähän kivat puitteet sport-campilla ja toi aamuaurinko..
jossen olis töissä aamusin niin istuisin tuolla ja kattelisin kentällä juoksijoita.

 Kylpyjen jälkeen oli vuorossa snack, joka vetästiin aika pikaisesti naamariin, sillä oltiin menossa kirjastoon.. tai minä olin ja tytöt ei, jos niiltä kysytään. Ne kuitenkin lähti mukaan aika nopeasti, kun menin pihalle hyppelemään kirjat kädessä. Kun olin saanut tytöt autoon ja auton kirjaston parkkipaikalle, niin huomasin samantien, että DVD-kotelossa ei ole levyä, joten auton nokka suunnisti takaisin kotiin. Pian oltiin kuitenkin jo kirjaston parkkipaikalla uudestaan ja tällä kertaa päästiin kirjastoonkin. Moni voisi kuvitella, että kirjastossa luetaan, mutta meilläpäin homman nimi on vähän erilainen..


..suurin osa ajasta leikitään. Millon dinoilla ja millon palikoilla.

Kirjastosta oltiin lähdössä ihan hyvissä ajoin hakemaan H:ta campilta, mutta joku tonttu oli päättänyt palauttaa C:n valitseman elokuvan ilman levyä, joten C:n piti valita toinen leffa ja siinä sitä aikaa sitten menikin, koska neiti haluisi kattoa vaan Barbileffoja, joista kaikki mielenkiintoset oli jo lainassa jossain muualla. Lopulta päädyttiin Lumikkiin ja ehdittiin jopa ajoissa kentälle hakemaan H. Tän jälkee tein lunchin ja sitten kurvailtiin vähänmatkan päähän heittämään H playdateille ja mentiin tyttöporukassa leikkipuistoon. Mun suunnitelma toimi, joten vietettiin siellä koko 2,5tuntia, jonka H oli kaverillaan! Ja huomion arvosta on se, että tytöt ei olis vielä tossakaan vaiheessa halunnu lähteä pois leikkipuistosta. Jännää oli kuitenkin se, että...


sitä voisi kuvitella, että mm. tämä..



..houkuttelisi enemmin kun tämä.
Halvat on siis huvit ja pienestä nämä lapset on ilosia.



Vähän ennen neljää haettiin H kaveriltaan ja kurvattiin takaisin kotiin, jossa oltiin 4.30pm, koska lapset leikki sitten vähän lisää H:n kaverilla. Puolikuudelta olin vapaa, ja koska päivä venyi tunnilla, niin huomisesta lähtee tunti pois, joten huominen loppuu jo 4.30. Sen kunniaksi vaikka FroYo vois olla nasta juttu. Mun päivät on tämmösiä enää huomenna ja maanantaina, koska koulut alkaa tiistaina.. ja ensviikon jälkeen alkaa myös A:n koulu, joten sitten mulla on tavallaan kevyemmät päivät, koska mun kanssa on pääasiassa vaan A ja mulla on sen koulun ajan vapaata päivällä.



Mikä pääsee Suomessa uutisiin?

En ihan hirveästi ole tänne blogiin vaahdonnut kuumottavista uutisista yms. aiheista, mutta välillä oikeasti ihmetyttää, mikä on Suomen uutiskynnys. Tällä kertaa mun vaan on ihan pakko, sillä miten tällaista julkaistaan valtakunnallisessa lehdessä? Eniten tässä siis ihmetyttää se, että parin ei-edes-silmää-tekevän kukkahattutädin propaganda ihan turhasta asiasta on olevinaan tarpeeksi iso, jotta uutiskynnys ylittyy. (Tässähän on siis tosiaankin kyse siitä, että jonkun mielestä 11-vuotiaalle ei saisi opettaa anatomiaa ja lisääntymistä, jos joku ei jaksanut linkkiä avata).

Ensiksi silmään pisti tuo perustelu: "Lapset kehittyvät eri tahdissa. Eivät kaikki ole valmiita tällaista kuulemaan." Siinäpä se onkin että kukaan, kun ei voi tietää, milloin juuri se oma muksu alkaa kehittyä. Tiedän tyttöjä joiden kuukautiset on alkanut 9-vuotiaana, mutta tiedän myös ihmisiä, joilla murrosikä jatkuu melkein 20-vuotiaaksi. Noille ensiksi mainituille tuo anatomianoppitunti "kukista ja mehiläisistä" on tullut ihan liian myöhään, mutta toisaalta nuo jälkimmäiset eivät välttämättä sitä vielä 11-vuotiaana olisi tarvinneet niin kipeästi. Tuo nykyinen on hyväksi todettu (40 vuoden kokemuksella, kuten artikkeli sanoo), joten miksi sitä pitäisi muuttaa jonkun yksittäisen naisihmisen takia, joka haluaa kasvattaa muksunsa tynnyrissä? Vaikkakin olen jo nyt täysin varma, että rouvan valituskirjeet tulee löytymään rehtorin, kaupunginviraston ja opetushallituksen pöydiltä, kaikkien muiden papereiden alta ja lopulta, kun silmäätekevät on nauranut itsensä kuolleeksi kahvipöydässä asian tiimoilta valitukset päätyy suoraan lähimpään silppuriin.

Itse en ainakaan saanut mitään traumoja ala-asteen anatomiantunneilta, eikä saanut kyllä pikkuvelikään viimevuonna. Lisäksi taisin tietää "jo" kahdeksanvuotiaana nuo faktat, että hurjaa oli. Toki se oman opettajan (joka oli saikulla koko varsinaisen opiskelun) kertaustunnilla esittämä kommentti "pojat nieleskaapa kokonainen vesimeloni ja koittakaa puskea se toisesta päästä ulos" meni hieman yli, mutta sen suurempaa traumaa minulle ei jäänyt. Lisäksi, kun muistan millaseksi hihittelyksi se koko tilanne meni niin voin sanoa, että noi asiat oli paljon helpompi läpikäydä isommassa ryhmässä ja "vieraan" aikuisen kanssa. Äiti ja iskä, jos olis joskus alkanu noista puhumaan, olisin varmaan juossut ovet paukkuen pihalle. Lisäksi mä kyllä tiesin, ettei mun pikkuveljeä mikään mehiläinen, tai haikara ole äiskän mahaan tunkenu, että semmonen selittely olis kyllä vesittynyt mun kohdalla viimeistään ekalla luokalla. Kuinka naiiveja nämä äidit oikeesti on? Eikö se ole parempi kuulla nuo koulussa, kun puskaradion kautta? Eniten käy sääliksi tuo pikkuherra-Kantee, jonka äiti omalla nimellään ajaa tätä naurettavaa asiaa julkisesti. Tajuaakohan tämä mutsi ollenkaan, että hänen kullannuppunsa saa kuulla tästä ja todennäköisesti ainakin koko peruskoulun ajan?

Kertoakseni vähän lisää, niin tämä ei todellakaan ole ainoa uutinen, jonka takia tuota uutiskynnystä tässä arvostelen. En esimerkiksi ymmärrä, miksi tuksu ja Aitolehti pysyy otsikoissa. Kummankaan elämä ei ole kiinnostavaa (lähinnä noloa vain) ja lisäksi se tapa, jolla ne on julkisuuteen ponnahtaneet se vasta nolo onkin. Lisäksi jonkun yksittäisen poliitikon keksimä "upea" idea, joita nykyään lukee aika paljon, voisi ensin läpikäydä jonkinlaisen seulan siitä, voiko ko. ideaa edes toteuttaa. Aikanaan se Urpilaisen harrastama nuorten sorsiminen liikenteessä herätti mussa niin paljon inhoa, että pidin siitä jopa puheen koulussa ja esitin myös materiaalia siitä, että vaarallisimpia ihmisiä liikenteessä ei suinkaan ole nuoret vaan keski-ikäiset, jotka uskoo, ettei alkoholi heihin vaikuta...ja näitä esimerkkejä on vaikka kuinka paljon lisää. Missä siis kulkee se raja? Mikä ylittää kynnyksen tulla julkaistuksi ja mikä ei?