Alkuun koko tekstin ja ajatusprosessin liikkeellepanija,
jonka vaikutusta saattoi voimistaa hiljaa leijaileva lumi pimeäasä pakkasillassa.
Saatan olla vähän hullu, tai oikestaan mun mielellä on vaan tällä hetkellä jokin tajuton tarve maalata kauhukuvia tulevasta. Minä, Johanna, tahtoisin tietää, mihin täältä lähden kesällä. Miä tahtoisin varmuuden siitä, missä tulen asumaan ja missä opiskelemaan elokuussa, vaikken ole vielä edes jännäämässä kutsuja pääsykokeisiin vaan vasta hakenut kouluun ja tekemässä ennakkotehtäviä. Mulla on vaan kerrankin niin suuri ja selkeä visio siitä, mitä tahdon, että haluaisin varmuuden siitä, että niin tapahtuu. Tämä tuntuu olevan se pohjimmainen syy kaikkiin miun keloihin, mitä tulevasta ajattelen tällä hetkellä.
Palataan asiaan, eli tuohon biisiin ja myöhäisen illan ruuhkabussiin leffateatterista kohti Hamiliusta. Luxissa on kaksi päiväsaikaan hyvin rumaa korkeaa, keltaista rakennusta, jotka muistuttaa JFK:n suunnasta katsottuna pimeällä, valaistuna, etäisesti pilvenpiirtäjiä... WTC:tä, to be exact. Niiden kautta jotenkin tulin ajatelleeksi sitä miun viimeistä iltaa NYC:ssä, kun vietin pari tuntia katsellen alas Empire State Buildingin näköalatasanteelta ja se sama fiilis, kuin silloin. Se hirveä fiilis, kun ymmärtää, ettei sitä paikkaa, jota olet vuoden kutsunut kodiksesi ja johon olet täysin rakastunut tule näkemään pitkään aikaan. Pian tuon jälkeen tajuntaan iski myös ajatus siitä, että ne jäähyväiset on edessä myöskin tänä kesänä, hieman alle vuosi edellisten jälkeen. YÖK! Jos menen pois, mitä minulle jää? Kasa muistoja ja valokuvia, jälleen.. Ihania kavereita ympäri Eurooppaa ja Suomea. Mulle nyt vaan jäi jo jokin ennenaikainen pelko siitä päivästä kun makaan jonkun puiston nurtsilla ja mietin, etten tule sinne pitkään aikaan uudestaan, siitä päivästä, kun ensimmäiset kaverit lähtee kotiin ja kaikista niistä päivistä, kun jollekin asialle/ihmiselle pitää sanoa näkemiin ja nähdään joskus.. Tuolla kertaa se joskus vaan on todellakin joskus eikä kahden viikon sisällä. Pystyin siihen kerran, joten kai mä pystyn uudelleenkin. Jos mulla siihen mennessä olisi edes se varmuus siihen, millaisiin olosuhteisiin mä Suomeen palaan.. Hope so, koska muuten se Suomeen paluu on ihan kamalaa.
Nyt lopetan tän nillittämisen, mutta just to let u know... en todellakaan odota sitä päivää, kun lähden täältä kokonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti