Ajattelin nyt huvinnvuoksi avata sanaisen arkkuni paria musiikkiaiheista uutista kommentoiden. En edes tiedä, miksi teen tämän, kai mua vaan ottaapäähän ihmisten tekopyhyys tai jotain...
Kaikki varmaankin tietää tapauksen, jossa pari poliisimiestä vei pikkutytön tietokoneen piratismiepäilyn vuoksi ja vaati suurehkoa rahasummaa tytön isältä? No, eilen joku viimein tajusi, että on olemassa paljon laajempikin ongelma, kuin vahingossa musiikkia levittelevät pikkutytöt, jotka tuskin edes osaavat käyttää internettiä niin paljon, että ymmärtäisivät, mitä tapahtuu. Pitää myöntää, että rakastan youtubea juuri siitä syystä, että löydän biisit sieltä ilman, että minun tarvitsee ne jostakin ostaa, kun kyse on kertakuuntelusta tai satunnaisesta kuuntelusta. Kysymys kuitenkin kuuluu, että miksi youtubessa on ihan ok harrastaa musiikin laitonta jakamista, jos siitä kerran yksilötasolla tehdään niin iso ongelma? Ttkv:n vastaus: "valvominen on hankalaa, koska kun poistat yhden tilalle tulee kymmenen uutta", ei oikein vakuuta, koska ihan samalla tavalla käy ihan varmasti siellä pirate.bayssakin. Mikä siis on ttkv:n tarkoitus? Tehdä pikkulasten elämästä vaikeaa, vaiko pysäyttää laajamittainen piratismi? Vaikuttaisi siltä, että ensimmäinen vaihtoehto osuu lähemmäs totuutta.
Ehkä eniten koko jupakassa käy kuitenkin tytön lisäksi sääli Chisua, joka on saanut hirvittävän määrän negatiivista julkisuutta tapauksen tultua ilmi. Kuten Chisu itsekin sanoi niin artisti ei kuitenkaan tiedä ttkv:n toimista sen enempää, kuin me muutkaan pulliaiset. Onko siis oikein että pohjimmiltaan hyvää tarkoittava "järjestö" lokaa nimenomaan niiden ihmisten maineen, joita sen pitäisi suojella ja piiloutuu röyhkeästi heidän selän taakseen? Itselläni meni ainakin näiden totuuksien myötä pieninkin usko ttkv:n tämänhetkisneen toimintaan.
Toinen asia, joka ei ole vähääkään sidonnainen edellisen kanssa on Kauko Röyhkä. Mua tavallaan otti pataan jo herran aiemmat hieman ylimielisen ja katkeran oloiset kommentit "Vain elämää"-sarjasta, jota itsekin tapitin joka perjantaiyö. Mun piti tulla jopa kaupungilta ajoissa kotiin, jotta näin jakson ennen lauantaita. Tänään esille tullut herran facebook-päivitys lisäsi vettä myllyyn.. Voin nyt kertoa, etten ole ikinä popittanut Cheekiä, pitänyt hänestä henkilönä saati kannattanut kokoomusta, mutta tuossa mättää nyt muutkin asiat. Ensinnäkään en tajua, mikä tarve Röyhkällä on pönkittää omaa egoaan näillä kommenteilla, joista ensimmäinen kohdistui jopa Neumaniin, eikä mihinkään "tähdenlentoon".. Toinen juttu on se, että voiko kymmenen vuotta pinnalla ja koko ajan hittibiisejä takoneeseen artistiin kohdistaan lauseen "No, tuollaisten artistien elinkaari on yleensä lyhyt. Mutta se on laiha lohtu.."? Onko kymmenenvuotinen ura musiikkibisneksessä muka lyhyt? Ehkä verrattuna herran oman uran pituuteen (tosin munlaiselle nuorelle naiselle hänen tuotannostaan taitaa olla tuttu vain "rafaelinenkeli", enkä ole edes herrasta mitään kuullut k70-ohjelman ja näiden kommenttien välissä), mutta herätys herra Röyhkä, musiikkialalla suurin osa urista on lyhyitä ja niistä artisteista puhutaan "yhden hitin ihmeinä", joiden levyn saa kaupan päällisenä Tiimarista, kun ostaa kynän. Totuus on kuitenkin, että vaikka Cheek aka Jare ei ihmisenä ja artistina mua kovasti miellyttäisikään niin on se nyt Suomen paras omassa lajissaan silti ja jopa tykästyin joihinkin sen biiseihin, kun kuulin ne muiden esittämönä eri tyylilajissa.. ainiin ja "syypää sun hymyyn" toimi alkuperäisenäkin loistavasti, kun kertsiksi vaihdettiin Nylon beatin "rakastuin mä luuseriin". Eli ehkä herra iso kiho voisi katsoa peiliin ja tulla takaisin maan pinnalle ennen kun heittää tämmöistä kommenttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti