Ajattelin jo pari viikkoa sitten, että kirjoitan taas jonkinlaisen itsenäisyyspäivän postauksen. Korostan jo valmiiksi, että nämä on minun mielipiteitäni ja tämä minun blogini, jottei kukaan nyt taas vetäisi palkokasveja liian syvälle hengityselimiinsä.
Aloitetaanko vaikka siitä, että mulle ei ole koskaan ollut selvää, mitä tänään pitäisi tehdä. Tänävuonna se ei ole onglema, mutta ensivuonna varmaankin olen Suomessa itsenäisyyspäivänä. En ole ikinä juhlinut itsenäisyyspäivää mitenkään, mulle se päivä on aina ollut, joko partion joulujuhla taikka enon synttärit.
Arvostan Suomea ja suomalaisuutta ja olen juuristani ylpeä edelleen, muttei Suomi ole mulle oikeastaan sen tärkeämpi paikka kun esimerkiksi New York.. tällä hetkellä, tottakai se pienenpänä oli se ainoa paikka, jossa pystyin kuvittelemaan itseni. Mitä tulee mun tulevaisuuteen niin seuraavien neljän vuoden ajan miun on vaikea sijoittaa itseni Suomen ulkopuolelle, mutta vain siksi, että "ilmainen" koulutus houkuttaa ja tunnen Suomen koulusysteemin läpikotaisin.
Mitä mulle sitten tulee Suomesta mieleen? Maana lähinnä luonto, lumi ja yksi mun kodeista, onko se huono asia, että mun pää lyö näin tyhjää tän osalta? Suomalaisista mulle tuleekin mieleen paljon enemmin: jurous, suorapuheisuus, kiertelemättömyys, nöyryys, rehellisyys ja ennen kaikkea täsmällisyys. Osa noista piirteistä on sellaisia, joista en pidä ja joista mun mielestä pitäisi päästä eroon, mutta oltaisiinko me suomalaisia ilman niitä?
Luin muuten tänään jonkun ihmisen mielipiteen siitä, että suomalaisilla ei ole mitään, mistä olla ylpeä (suomalainen kirjoittaja). Argumentteina mm. miksi juhlitaan ihmisiä, jotka on sotineet, taapaneet ja ottaneet sotavankeja itsenäistyäkseen...niin totuus on kyllä se, että Suomen itsenäistymisellä ei ole mitään tekemistä sotien kanssa, vaan Venäjän vallankumouksen, sodissa on vaan puolustettu jo olemassa olevaa Suomea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti