Ette varmaan arvaa, mutta kuvittelen, että tuo ääni syntyy, kun pää räjähtää. Kohta ehkä pääsen asian suhteen varmuuteen, kun miun suuri pää,pienillä aivoilla varustettuna ihan oikeasti sanoo itsensä irti. (tällä postauksella ei ole mitään tekemistä minun tämänhetkisen elämäni kanssa)
Yhtenä hetkenä tuntuu, että kaikki palaset tulevaisuuden suhteen loksahtaa paikoilleen ja miulla olisi oikeasti olemassa suunnitelma siitä, mitä tapahtuu ensi kesänä, kun täältä lähden kohti uusia seikkailuja. Seuraavana hetkenä tajuan, ettei miulla käytännössä ole kauheasti mahdollisuuksia toteuttaa näitä ko. suunnitelmia menneisyyden vuoksi. Kyllä, voi olla että miun tavoitteet ovat liian korkealla ja olen liian tinkimätön, tiedän sen itsekin, mutten ole ikinä ollut "plan B"-ihminen ja eikös kaikki aina pyri omaan onnellisuuteensa?
Miulle on ollut puolisen vuotta selvää, mihin kouluun haen. Nyt kuitenkin joku taho on keksinyt supistaa valitsemaani linjaa niin, että koulun X linja lakkautetaan kokonaan, eikä sitä tule enää hakuun keväällä ja koulun Y linjaa laajennetaan kattamaan linjan X erikoistumismahdollisuudet.. Ei siinä mitään, mutta aikaisemman 60 aloituspaikan sijasta ensikeväänä paikkoja on jaossa 30(!!) ja hakijoita äihin kahteen linjaan on viimevuosina ollut yhteensä noin 450 (ensisijaista).
Keksin viimeviikolla myös toisen linjan, joka kiinnostaa kovasti ja johon aion kaikesta huolimatta yrittää. Tässä ongelmaksi kuitenkin muodostuu se, että koulun pääsykokeisiin pääseminen tuntuu olevan aika hankalaa.. (enkä tietenkään suostu hakemaan, kuin Helsingin pisteeseen, koska en muuten varmasti muuta Ouluun!!!).
Ensimmäisen linjan kautta miun on ehkä todennäköisempää päästä opiskelemaan, koska sinne pyrittäessä vanhoista koulupapereista katsotaan ainoastaan, että englannin kirjoituksista napsahti vähintään C ja että kakkosasteen koulu on suoritettu. Mitään pisteytystä ei näiden perusteella tehdä, vaan pääsykokeisiin kutsutaan ennakkotehtävän perusteella 90 "mielenkiintoisinta" kokelasta. Jotenkin kummasti kuvittelen, että jos pääsen siihen pääsykokeeseen, niin pääsen kyllä koluunkin tässä tapauksessa, kun pääasiassa arvioidaan englannin kielen taitoa ja motivaatiota alalle.
Kakkosvaihtoehdossa ongelma on tosiaan se, että allekirjoittanut suoraan sanottuna kusi englannin ja äidinkielen kirjoituksensa, ei ollut mikään nero matematiikassa ja rämpi koko lukion läpi (koska tiesi olevansa väärässä koulussa).. Tuloksena 20 lähtöpistettä, kun ennen muinoin pääsykokeeseen on kutsuttu vain koulumenestyksen maksimipisteet (30) saaneita ihmisiä..
..anteeksi vaan äiti, mutta en tule asumaan jouluun asti sinun kanssasi, joten jotain tässä pitää keksiä, jotta saan oman asunnon heti syksyllä. Tämä lintu meinaan aikoo lentää pesästä oikeutetusti täytettyään 22 vuotta.
p.s. tiedän että tinkimättömyydelläni hankaloitan tilannettani, mutten halua opiskella alaa, jolla en äe tulevaisuuttani, enkä asua kaupungissa, josta en pidä.
Mistä voit tietää ettet pidä kaupungista, jossa et ole asunut?
VastaaPoistaOpiskeluaikana sillä kaupungilla ei oikeasti ole väliä, jos se kaupunki kuitenkin on. Spesiaalin siitä ajasta tekee ne opiskelukaverit ja opiskelijaelämän rentous.
Sinuna miettisin vakavasti, viettääkö pari vuotta unelma-alaa opiskellen sekundäärisellä paikkakunnalla, vai turhautuen elämän etenemättömyyteen kotosalla. Toiseksi, kannattaa muistaa, että opiskelukaupunkia on todennäköisesti helppo vaihtaa oman alansa sisällä ensimmäisen tai toisen opiskeluvuoden jälkeen.
Saan yleensä käymällä ja muita kuuntelemalla ensivaikutelman, mistä tahansa. Tuota en tosin tiennytkään, että paikkakuntaa voisi vaihtaa vuoden jälkeen.. Hmmm.. Eikä tässä ole kyse unelma-alasta tuon vaihtoehdon kohdalla, jossa en halua muuttaa Ouluun, vaan alasta, jolla voisin kuvitella viihtyväni.
VastaaPoistaHelsingissä ei ole mitään muuta mukavaa kuin kahvilakulttuuri. Kaikki on kovin kallista ja betonilähiöt ahdistavat. Jos saisin valita uudestaan, Oulu ei kuulosta yhtään huonolta.
VastaaPoistaNo oon edennyt tämän asian suhteen niin, että ne klut joihin haen on Tampereella ja pk-seudulla, mutta ihan vaan siksi, ettei noita ko. linjoja edes ole muualla. Oulun skippasin, kun en tosiaan pääsisi edes pääsykokeeseen sille alalle.
VastaaPoistaElättelen kyllä toiveita Tampereelle päätymisestä juurikin tuon hintatason vuoksi. :)