keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Answers.

Yritän nyt tällä vikolla saada aikaan jotain juttua nykyisestäkin elämästäni, mutta inspiraatio kirjoittamisen suhteen on tällähetkellä piiloutunut johonkin, josta en sitä löydä. Nyt kuitenkin muutama vastaus, jotka laitan näin postauksen muodossa, koska kysymyksiä oli muutamia. 

mikä oli rankinta usan vuodessa? - USA:sta palaaminen, aivan ehdottomasti. Itse työssä ja vapaa-ajassa miun osalta ei ollut mitään ongelmia ja rakastin huonojakin päiviä. Sen sijaan sille täydelliselle host-perheelle ja kavereille "hyvästien" sanominen oli hirvittävän vaikeaa. Vaikkakin olen kyllä menossa vierailemaan seuraavan kolmen vuoden sisällä, koska näin host-isälleni lupasin.

mikä asia meni pieleen sen ekan perheen kanssa? - En halua tällä tavalla julkisesti selkata ketään ihmistä, vaikka tiedänkin, ettei hän tulisi koskaan kuulemaan, mitä tässä kirjoitan. Sanon vain että MOM ja meidän väliset kemiat ja niiden täysellinen törmäys.

onko sun oma päätös olla laittamatta lasten kuvia tänne vai perheen? - Hmm.. Perheen päätös sinänsä, mutten olisi kyllä muutenkaan niitä kuvia tänne laittanut. Ehkä takaapäin otettuja yms, mistä lasta on hankala tunnistaa, mutten muutenkaan olisi naamakuvia laittanut, vaikkeinperhe olisi siitä mitään maininnutkaan. Sama tilanne muuten tämän nykyisen perheen kanssa, erona se, että nykyiset hostit pystyvät lukemaan tätä täysin sujuvasti.

saitko yhtään paikallisia, suunnilleen omanikäisiä, kavereita? - Yhden, oltiin samalla enkun kurssilla. Paikallisiin on hanakala tutustua, jollei naapurissa asustele omanikäisiä tai josset viihdy yökerhoissa.

järjestön hyvät ja huonot puolet - Ihan ensiksi korostan, että samat edut ja haitat ovat kaikilla järjestöillä, joten niiden kautta ei oikestaan kannata päätöksiä järjestön valinnan suhteen tehdä. Niin kauan, kun sinulla ei ole mitään ongelmia, niin et varmasti törmää järjestöjen huonoihin puoliin..sen sijaan esim. rematchin aikana perhe on aina etusijalla he voivat vapaasti etsiä uutta aupairia, kun au pairin pitää tyytyä odottelemaan..ja soittelemaan toimistolle toistuvasti, jotta jotain tapahtuisi. LCC:n varaan ei myöskään kannata laskea, on todella hyviä lcc:tä ja semmoisia, jotka on pihalla kuin lumiukko.. Omani kuului jälkimmäisiin ja esim. lääkäriä tiedustellessa lcc antoi listan lääkäreitä, joilla cc:n vakuutus ei kelvannut.. tuo ei kyllä käynyt itselle vaan kaverille..

oliko vapaa-aikaa omasta mielestäs tarpeeksi? - OLI. Olit missä perheessä tahansa vapaata aikaa jää vähintään 5h/päivä, joka saattaa olla illalla tai keskellä päivää lapsien menoista riippuen. Lisäksi sinulle kuuluu yksi kokonainen vapaa vuorokausi per viikko ja yksi vapaa viikonloppu (pe-illasta ma-aamuun) jokaisena kuukautena. Tuo on minimi ja itse tein sen suurimman sallitun eli 45h/viikko ja minulla oli silti vapaata aina 5.15pm eteenpäin koko loppuilta ja jokainen viikonloppu. ;)

1 kommentti:

  1. Kokeile tätä tohon rivivälihommaan:

    kun oot kirjottamassa sitä tekstiä, niin siinä on ylävasemmalla vaihtoehdot LUO ja HTML. Kun haluat tommosen rivinvaihdon johonkin, niin paina sitä HTML ja sit laita haluttuun kohtaan koodinpätkä (jonka joudun nyt kirjottamaan tyhmästi, koska tää ottaa muuten sen välinä...)
    Eli < + br + välilyönti + / +> Poista tosta välilyönnit (paitsi siinä, missä lukee välilyönti...) ja plussat. Ainoastaan siis /merkin eteen tulee väli.

    Ja kun haluaa kaksi riviväliä, että vaihtuu koko kappale, niin laittaa noita kaksi.

    Mulla toimii toi, kun on ongelmia rivien kanssa. :D

    JA VOINKO ENÄÄ SEKAVAMMIN SELITTÄÄ? Argh.

    VastaaPoista