Reaching the skies

Voi tätä väsymyksen määrää, mutta ei huvita nukkua sitten yhtään, tässä kun on vain kaksi viikkoa töitä jäljellä (tai kaksi ja puoli, jos lasketaan se aika, kun häärin Emelien kanssa). Miä niin en ole valmis lähtemään mihinkään täältä. Sari kertoi mulle viimeviikolla rakastuneensa Helsinkiin ja olen niin kateellinen. Helsinkiin on niin paljon helpompi suomalaisena asettua elämään, kuin New Yorkiin, johon miä olen täysin in löööööööv.

Mutta en ollut tulossa kertomaan mun henkilökohtaisesta taistelustani mun järkeä vastaan (jota helpottaa paljon ajatus siitä, että menen Suomeen vain kuudeksi viikoksi "lomalle"), vaan viikonlopusta.. jälleen kerran. No okei, viikosta voin mainita sen verran, että se on aina mieltä nostattavaa, kun joku "ulkopuolinen" kertoo, että olet paras niistä auppareista, jotka tällä perheellä on ollut.

Perjantai-ilta meni vähän säätämiseksi, koska ensin Brenda odotti mun soittoa ja minä sen soittoa samaan aikaan ja sitten odottelin vielä, että josko hostit soittais takaisin mulle. Päästiin kuitenkin matkaan jopa tuntia myöhemmin, kun ensin ajateltiin. Ei se mitään, koska keilahallilla ei ollut jonoa ollenkaan ja päästiin suoraan pelaamaan. Aww, rakastan tota lajia! Se on jotenkin niin mun juttu!

Keilaamasta jatkettiin vastapäiseen meksikolaiseen syömään (tuun niiiiiiiin kaipaamaan meksikolaista ruokaa, missä ikinä oonkaan). Söin jotain kanahässäkkää, jota Brenda suositteli ja omnomnomnom, kun se oli niin hyvää! Samalla käytiin läpi kaikki ravintolan koristukset ja niiden alkuperä ja juteltiin muutenkin vaikka mistä. Massujen täytyttyä suunnattiin sitten takaisin kotiin ja matka sujui aika vaivattomasti, vaikka neiti-Gps taas kerran temppuili mm. kadottamalla satelliitit keskellä New Rochellea ja kertomalla ties mitä jännää. Pudotin siis Brendan kotiin ja sitten tajusin jo itsekin, että ajaminen väsyneenä ja ajatuksissaan aiheuttaa mielenkiintoisia toimintoja.. sitä voi vaikka kääntyä väärään suuntaan ja jatkaa sitä oikeaa tietä väärään suuntaan niin pitkään, että se tie loppuu..ei se mitään, ei ollut kovin pitkä tie ja sieltä oli helppo suunnistaa kotiin.

Lauantaina mulla oli illalla/yöllä töitä, joten mietin koko aamun, että mitähän keksisin, kun vesisotakin jäi haaveeksi. Lähdin sitten Lauran ja Natalien seuraksi White Plainssiin ja etsin itselleni uuden korun hajonneen tilalle. Junalla joku mies sitten salakuunteli mun ja Lauran välistä suomen kielistä keskustelua ja kysyi multa puhelun loputtua, että "where's that accent from?". Tappelin oikeasti mun pokan kanssa, miten voi vieras kieli kuulostaa oudolta aksentilta? WP:ssä sitten vain kierreltiin muutamia kauppoja ja mun saldona oli sen aiemmin mainitun korun lisäksi uudet aurinkolasit. Puoli seittsemältä alkoi sitten työt, jotka oli käytännössä 2h telkkarin katsomista lasten kanssa ja lasten nukkumaan laittaminen, joka vie 10min ja lopun 3tuntia istuin olkkarin lattialla seuranani Phineas & Ferb, sekä läppäri.

Sunnuntaiaamuna tapahtui ihme! Olin vielä edellisenä iltana painottanut Brendalle, että en tule heräämään aikasin, joten otetaan 12.15pm juna cityyn.. no kuinka ollakkaan olin hereillä ja pirteä kuin peipponen kello 8am. Meinasi jo ihan tulla tylsää odotellessa, että kello lyö 11.35am ja voin lähteä kohti juna-assaa. Cityssä käytiin pikaseen Modell'sissa hakemassa mulle palloja ja Brendalle uikkarit ja siit jatkettiin kohti Coney Islansdia. En ole ikinä ollut noin hitaassa metrossa! Tai siis ei se metro ollut hidas, mutta se tuntui kiertävän ties kuinka kaukaa, eli ei enää D:tä, jos suuntana on Coney Island! Astuttiin sitten viimein puoli kolmen jälkeen ulos metrosta ja todettiin, että ulkonahan sataa.. no vettä tuli kaksi tippaa ja ihmiset pakeni rannalta.. kesti 30 sekuntia ja sade loppui, joten tallusteltiin Amusment parkin puolelle ja ostettiin parin mutkan jälkeen 40 Luna -creditiä ja otettiin suunnaksi Sling Shot. Korkeiden paikkojen pelkoiselle ihmiselle se tulee ekana mieleen eikös? No miussa on varmaan jotain vikaa, kun pelkään korkeita paikkoja, mutta halusin ihan ehdottomasti juuri siihen, olen halunnut jo kauan!

Jännitys kasvoi jonon loppupäässä seistessä.. ja katosi kokonaan kun oltiin melkein istumassa.. ja sitten se tuli takaisin kun istui siihen palloon, varsinkin kun mun turvavyön se naikkonen vielä sohi irti epähuomiossa, onneksi huomasin sen! Sitten vain "one, twSHOOOOOT" ja me oltiin taivaalla pyörimässä. Ja se oli ihan superhauskaa! Joskus hamassa tulevaisuudessa voisin tehdä ton uudelleenkin. (se video siitä ei tietenkään halunnut ladata tänne)

Sling shotin jälkeen käveltiin sitten beachille säheltämään ja oli kyllä kivaa. Ihan liikaa roskaa, lokkeja ja ihmisiä, mutta silti, musta tuntuu ettei mikään saa mua luopumaan ajatuksesta, että Coney Island on mun lempipaikka koko maailmassa tällä hetkellä. 

Tulomatkasta viisastuneina otettiin sitten Q-metro takaisin päin ja aikaa säästyin melkein 20min! Taaperreltiin sitten alkavassa vesisateessa Planet Hollywoodiin dinnerille ja sieltä jatkettiin kotia kohti pimenevässä illassa.