keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

DITTO.

Se tunne, kun sulla on hirveä polte kirjoittaa blogiin, mutta sitten katsot kelloa ja tajuat, ettei siihen vain ole aikaa. Se kuvaa viimeistä viikkoa. Toissaviikonlopun jälkeen en jaksanut vaivaitua kirjoittamaan mitään, koska se vaan oli niin takapuolesta. En tiedä, mikä varsinkin sunnuntaissa mätti, mutta se vaan oli ihan kaamea. Löysin kuitenkin aivan iiiihanat avokkaat, joita olen etsinyt jo syyskuusta asti, sekä tehtiin Hannan kanssa kirjaimellisesti suuri löytö ostarilta. Lisäksi juhlittiin C:n kuusivuotisia elokuvateatterissa Loraxin parissa muutaman muun tytön ja kahden pojan voimin, pinkkiä (hyvää) kakkua ja pitsaa napaan siis, nomnom.

In the USA everything is bigger.

<3
Viimeviikolla olinkin sitten todella kiireinen, ihan oikeasti. Yhtään vapaata iltaa, jolloin olisin ehtinyt esim. päivittää blogia tai nukkumaan ei vain ollut. Maanantain istuin enkuntunneilla, tiistaina kävin nälkäpelissä, keskiviikkona oli taas enkkua, torstaina turhaakin turhempi lcc-meeting, josta kuitenkin pongasin Brendan, jonka numeron ja nimen kadottamista olin pari kuukautta surkutellut ja perjantaina päädyin kummipojalle lahjan ostettuani yökylään Lauralle. Perjantaina iltaan mahtui siis mm. Twilightia, pannaria ja jutustelua. Sain myös perjantaina aika kutkuttavan työtarjouksen Eurooppaan, mutten hiisku siitä mitään enempää.

Lauantaiaamuna sitten heräiltiin ja huomattiin, ettei kummallakaan oikein ollut fiilistä lähteä cityyn, vaikka sinne oli tarkoitus suunnata. Päätettiin kuitenkin lähteä ja hyvä, että lähdettiin. Alkusuunnitelmana oli suunnata MoMaan, mutta se muuttui jo junassa IKEA:n herkkuihin, joten otettiin bussi alle ja mentiin New Jerseyn puolelle syöpöttelemään. Ruuan jälkeen alettiin miettiä, että mitä ihmettä keksittäisiin seuraavaksi ja hetken pohdinnan jälkeen päätettiin, että koitetaan saada illalle halvahkot liput Broadwaylle. Suuntana oli siis tkts. Mamma Miaan oli tarjolla melkein eturivipaikkoja, mutta hinta oli niin päätähuimaava, ettei meidän 40$:n budjetti niihin riittänyt, siispä otettiin tiketit GHOST nimeseen Broadwaylle tulossa olevaan musikaaliin. Kyseessä oli siis preview ja tuota showta ihan oikeasti voin suositella kaikille. Kyseessä on modernimpi musikaali, kuin suurinosa muista Broadwaylle eksyneistä ja kohdeyleisöksi voisin väittää nuoria ja nuoria aikuisia (tai nuorekkaita vanhempia ihmisiä).
Tuolta sitten päädyttiin taas Lauralle ja sunnuntaina kävin yksikseni viettämässä aikaa White Plaississa, kun kaikki muut mukavasti oli taas joko töissä tai cityssä.

Eilen heiluin melkein koko päivän A:n kanssa puistossa, koska tytöllä on siis nyt Spring break, kun kaikilla muilla se on vasta ensiviikolla. Tänään käytiin vähän play dateilemassa M:n luona ja sen jälkeen on väritelty ja pihailtu molempien tyttöjen kanssa.. ja kateltu vieressä, kun H pelaa korista.

ps. "I wish you could be my mom" onkin ne sanat, jotka olen aina halunnut kuulla - not. Lisäksi mua on viimeisen kahden päivän sisälläkin kolmesti luultu A:n äidiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti