keskiviikko 4. tammikuuta 2012

New Year's Eve.

Eihän se taaskaan ihan suunnitelman mukaisesti mennyt, mutta kivaa oli. Varsinainen plan oli siis mennä Times Squarelle tipuuttamaan palloa ja moikkaamaan vähän Lady Gagaa, sekä Justin Bieberiä ja kyllähän mie sinne asti pääsinkin.. tuolla se suunnitelma sitten kusi ja kunnolla. En oli ikinä ollut noin huonosti organisoidussa tapahtumassa (vaikka olen ollut myös keikalla, jossa turva-aita on kaatunut) ja tämä kuitenkin järjestetään joka hemmetin vuosi. Tuolla on siis kadun varteen pystytetty aidattuja alueita, joihin ihmiset pääsi vapaasti kulkemaan kello 1pm asti. Siellä oli ihmisiä, jotka oli odottanut, varannut paikkaa, siellä aamu kuudesta ja saatiin mekin vielä 12pm aikaan ihan superhyvä paikka 43st:n kohadalta. No, sitten yhdeltä tuli kytät ilmoittamaan, että ne loossit tyhjennetään ja pitää mennä 8th avenuelle, jonka kautta sitten voi yrittää päästä 46-48th streetin kohdalla oleviin loosseihin sisään, turvatarkastuksen kautta. Mentiinpä siis jonottamaan 46st kohdalle.. odoteltiinkin se 3,5 tuntia (puristuksissa ihmismeressä, niin että hyvin pystyi hengittämään) ennen, kuin kytät sitten sulki sen (eikä tietenkään ilmoittaneet siitä yleisesti esim. kovaäänistä apuna käyttäen). Tämän jälkeen taas sama rumba, tällä kertaa tosin 49st:lle, joka sekin suljettiin melkein samantien, ja lopuksi 51streetille. Tossa vaiheessa mulla meni maku koko touhuun, joten päätin lähteä lätkimään ja etsiä parempaa tekemistä. Toi oli ihan uskomatonta, koska jokainen kyttä kertoi omaa tarinaansa, varsinkin siinä vaiheessa, kun koitin päästä Magin ja Mariannen luokse 6ave/42str. -kulmaan, ne jaksoi juoksuttaa mua edestakaisin. Ensin eivät päästäneet 7th ave:n läpi kutoselle, sitten eivät päästäneet 8 ave:lle, koska pitääkin mennä seiskan läpi ja sitten taas sama stoori seiskalla.. yhessä vaiheessa juostiin ympyrää aidatussa tyhjässä tilassa 7. ja 8. avenuen välissä, kunnes ilmoitin 8. avella kytälle, että sori mutta seiskalla käskettiin kasille, ja pääsihän sieltä vihdoin pois! Eikä tietenkään tarvinnut kävellä, kuin 51. streetiltä 39 streetille, että pääsi oikealle avenuelle, koska koko Times Square oli aidattu ja suljettu. Saatoin olla vähän kiukkuinen tuossa vaiheessa, anteeksi siitä.

Tyttöjen kanssa suunnattiin sitten Vapianoon vetämään ruokaa napaan ja siellä jakasettiinkin istua kolmisen tuntia, jonka aikana seuraan liittyi Magin kaveri, sekä kaverin kaveri, josta päästäänkin random-tilanteisiin. En nimittäin ole pitänyt mitään yhteyttä kehenkään training schoolilta ja ensin päivällä törmäsin mun toiseen kämppikseen KolumbiaJ:aan Times Squarella.. no, Magin kaverin kaveri, ei toki ollut SaksaT, jonka kanssa istuin samassa luokassa tuon viikon. Kun oltiin vedetty tarpeeksi ruokaa napaan ja juostu karkuun Vapianon yksityisbileitä niin lähdettiin taas Magin ja Mariannen kanssa kolmisteen tutkimaan Manhattania.. ja päädyttiin Hookah-baariin, jossa oli oikeenkin mukava tunnelma. Magi sai viestin kaveriltaan, että ollaan tervetulleita sen kaverin kämpille juhlimaan uutta vuotta, joten suunnattiin Bronxiin (joo pitäkää vain hulluna) bilettämään. Hauskaa oli, vaikka mun viinapää onkin kadonnut ihan totaalisesti johonkin! Kuvat ymmärrettävästi ei ole julkaisukelpoisia. Happy New year!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti