maanantai 23. tammikuuta 2012

Jossu likes to eat

Viime viikko ei nyt sitten ollut ihan normaali, koska ensin maanantaina oli Martin Luther King Jr:n päivä, joka on vapaa, eli myös mulla oli pääosin vapaata, tiistaina oli H kipeenä, keskiviikkona tytöt ja arvatkaapa keneen se massupöpö iski keskiviikkoiltana, ei ainakaan minuun! Eli olin torstain sitten saikulla (not nice) ja melkein olin perjantainkin, mutta koin yön aikana ihmeparantumisen ja niin sitä vain oltiin töissä. Wihii!

Perjantai-iltana sitten lähdettiin Lauran kanssa liikenteeseen, suuntana leffateatteri. Käytiin hakemassa ensin liput ja sitten mentiin Applebee'siin täyttämään massukat. Oli mutuen ensimmäinen paikka, jossa jälkiruoka-annostelu oli yhdelle, eikä 3-6:lle ihmiselle per annos. Tuolta kömmittiin sitten kellon lähestyessä kymmentä viitisen kerrosta ylöspäin ja mentiin katselemaan Extremely loud and incredible close, joka kannattaa taas jokaisen käydä tsekkaamassa, jos se kävelee vastaan, missä ikinä lienettekin. On meinaan aivan mahtava! Tossa leffassa oli kerrankin juoni jota ei oltu käyteetty muualla ja se vaan oli niin "nyyhkis", vaikkakaan en itke leffoissa.


Lauantaina mulla olikin sitten töitä 12-2.30pm, joten meidän suunnitelma mennä Cityyn vähän kusi.. ja huomasin muuten ette tulisin hulluksi, jos olisin aina viikonloppunakin töissä. Laura kävi siis taas hakemassa miut ja tällä kertaa huristeltiin California pizza kitcheniin nauttimaan. Eikös ole tullut jo selväksi, että tykkään syödä ja mun vapaa-aika koostuu usein ravintoloissa istumisesta? Tuo on nyt kuitenkin se ravintola, johon mun ensimmäåinen host-mom miut kuskasi suoraan, kun tuli miuta hakemaan ja oon siitä asti miettinyt, missä sain sitä kanapizzaa, jossa on BBQ-soossia. Löysin siis taas taivaani! Juteltiin Twiligtista ja mässättiin.


Kun massut oli (taas) täynnä niin suunnattiin Burlington coat factoryyn etsimään miulle takkia ja Lauralle kenkiä. Takki löytyi ja kengät jäi haaveeksi, vaikka käytiin vielä Marshall'sikin tutkimassa.. jatkettiin randomisti tsekkaamaan, josko joku leffa alkais sopivasti ja kuinka ollakaan, oltiin teatterin ovella 2min ennen, kun Joyfull noise starttasi. Tuokin on leffa joka antaa aika paljon ja on hyvää viihdettä, mutta tuntui jossain kohtaa vähän Sister act'in toistolta. Ei ne silti hukkaan ne rahat tuon kanssa menneet.

Sunnuntaina sitten otettiin suunnaksi se Manhattan, jonne oli tarkoitus mennä 11am junalla.. tai minä meninkin, mutta joku Laura-niminen missasi sen, joten odottelin sitten tunnin verran Grand centralilla ja nautin cup cakeani, jonka kävin Magnoliasta noutamassa (tai oikeastaan nautin sen vasta, kun Laura tuli, koska unohdin ottaa lusikan). Sitten otettiin suunnaksi Timberland ja käytiin hakemassa ne kengät, jotka jäi edellisenä iltana ostamatta. Muutaman mutkan kautta jatkettiin tuolta kohti Times Squarea, koska mun piti päästä ToysRus'iin ja M&M-kauppaan etsimään vauvajuttuja. En kerro, löysinkö niitä, mutta itselleni löysin jotain.

M&M Worldin jälkeen oltiin jo jokseenkin nälkäisiä, joten laitettiin nenät kohti Planet Hollywoodia (johon on pakkopakko päästä uusiksi pian!). En tiedä kuolattiinki enemmin niitä meidän herkkuja siinä lautasella, vaiko sitä meidän supersöpöä tarjoilijaa. Syötiin kuitenkin ihan liikaa, ihan superhyvää ruokaa ja juotiin diettikolaa litroittain.

Lasagnea


Lauran jälkkäri (neljälle hengelle)
Ruuan jälkeen jäätiin vielä pikkusen kiertelemään ja katselemaan tuota ravintolaa, mutten jaksanut oikeen kuvia ottaa, koska päätin jo, että meen uudestaan pian. Erään teini-idolin friikit kädet oli kuitenkin pakko ikuistaa.
Tuolta jatkettiin turistikauppojen uumeniin, toiveissa löytää vähän lisää jotain hienoja ylläreitä ihmisille, ja löytyihän niitäkin.. kun oltiin aikamme pyöritty päätettiin vaan ottaa juna kohti kotia, koska väsy painoi silmissä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti