torstai 8. joulukuuta 2011

Last week

Lupasin summata tämän, joten tässä se nyt tulee. Oikeasti voisin summata samalla sitä edeltävänkin viikon, muttei riitä kirkkaat muistikuvat niin pitkälle, päiväkohtaisesti. Homman juju on kuitenkin se, että nämä mun suloisuudet on ollut kipeänä, kuka milloinkin, ainakin kahden viikon ajan.

Maanantai: Normaali työpäivä. Kaikki lapset on ensimmäistä kertaa kolmeen päivään koulussa. Viihdytän pääasiassa A:ta ja keräilen C:n bussilta 3.30pm. H:lla on uskontoa, joten se tulee kotiin, kun mun työt on ohitse. C päättää heittää ihan hirveän raivarin jokaisesta asiasta, joka ei mene sen mielen mukaisesti ja lopulta räjähtää myös daddylle, joka pohtii, onko C tulossa kipeäksi.

Tiistai: H:lle on yön aikana ilmaantunut hirvittävän kuuloinen yskä ja poika jää kotiin, koska jos se laitettaisiin kouluun, tulisi tunnin sisällä terkkarila soitto tulla hakemaan se kotiin. Mun yllätykseksi päivä on kuitenkin helppo, sillä H ja A kerrankin pystyy leikkimään jopa keskenään (ikäeroa 4 vuotta) ja A:n ollessa koulussa H on superihana. Pelaillaan Wiillä ja rakennellaan legoja, kunnes huomataan, että pitää hakea A koulusta.. ja loppupäivä onkin sitten normaali. Varttia ennen töiden loppua huomaan kuitenkin, että H:lle nousee kuume.

Keskiviikko: H on jälleen kotona kuumeensa vuoksi. Päivä sujuu ihan samalla tavalla, kuin edellinenkin ja on nautittavan ihana. Varsinkin H:n kanssa kahdestaan oleminen on todella helppoa ja päädytään pelaamaan tällä kertaa lautapelejä (KIMBLE!). Daddy vie H:n lääkäriin ja diagnoosi on 70% todennäköisyydellä poskiontelontulehdus.. loput 30% todennäköisyys menee mononukleoosille. (tähän väliin voin kertoa, ettei vieläkään ole selvinnyt mikä sillä oikeasti on, sillä se on tosi väsynyt ja vähän kipeä edelleen, vaikka se on "terve")

Torstai: H palaa aamulla kouluun ja vietän aamupäivän tottuneesti A:n kanssa kahdestaan. Kippaan tytön koululle ja tunnelmoin sitä, että mulla on vihdoin mun iltapäivävapaa, joka kahtena päivänä on jäänyt väliin... mutta.. kun tulen kotiin niin daddy on tuonut  H:n kotiin. Tällä kertaa poika valittaa mahaa ja päänsärkyä, joten päädyn taas pelaamaan kimbleä. (ja oikeasti nautin H:n kanssa olemisesta, mutta nautin myös mun iltapäivävapaasta). Tytöt on onneksi kuitenkin terveitä (toisin oli edellisellä viikolla, kun molemmat oli flunssassa ja lisäksi A:lla oli korvstulehdus ja C:llä mahatauti)

Perjantai: H:n kipeily on vähän syönyt mun työtunteja, joten päivä alkaa kymmeneltä (luksusta!) ja päättyy 4.30pm. Mom työskentelee kotona (olisi työskennellyt muutenkin), joka tekee päivästä omalta osaltaan haastavamman, kun A haluaa koko ajan äitin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti