Kun alan läpikäymään joululauluja, ja niihin liittyviä muistoja, niin tämä nousee aika kirkkaasti ykköseksi. Tämä ei ole mun henkilökohtainen suosikkini, vaikka nätti onkin, koska mun osalta tämä alkaa olla niin totaalisen loppuunkulutettu, ettei ole tosikaan. Sääli, koska tykkäsin tästä tosi paljon, kun olin nuorempi.
Aloitetaan vaikka siitä, kun kuulin tämän laulun ensimmäisen kerran. Olin 12-vuotias ja meidän silloinen musamaikka lätkäisi tän nuotin koko luokalle, vaikkei kukaan tainnut tietää biisiä. Olin kuitenkin aika nopeasti myyty ja seuraavaksi päädyin soittamaan tätä pianotunneilla muutamaa viikkoa myöhemmin, omasta ehdotuksestani. Jotta kutosluokan osalta olisi varmasti paljon kerrottavaa tän laulun osalta, niin lisään vielä, että lauloin tämän duettona koulun joulujuhlassa J:n kanssa. Tuosta esiintymisestä on oikeen videomateriaaliakin olemassa (valitettavasti). Muistan sen, miten paljon jännitettiin tuolloin ennen H-hetkeä, muistan kuinka yhtä maikkaa ei oltu infottu meidän numerosta ja se hoputti omaa luokkaansa lavalle, kunnes totuus esiintymisjärjestyksestä selkisi sillekin... ja muistan sen, kuinka pari luokan poikaa tsemppas meitä O_O.
Lisää tähän lauluun liittyviä muistoja on tullut kuoron kautta. Sen jälkeen, kun tämä laulu ekan kerran otettiin ohjelmistoon, nousi se välittömästi kaikkien isojen suosikkeihin, ja oli se jokainen vuosi sen jälkeen ensimmäisiä lauluja, joita joulukauden alussa alettiin kuoronjohtajalle ehdotella. Ollaan laulettu tätä kirkossa ja konserteissa aina Bratislavassa asti, sekä muuten lentokoneessakin! Ollaan munailtu varsinkin ton lopun kanssa niin miljoonasti ja ollaan naurettu, sekä tunnelmoitu tän kanssa. Sekä olen itse tunnelmoinut. Niin itserakkaalta, kun tämä saattaa kuulostaa, niin yksi mun lempimuisto tähän lauluun liittyen oli, kun vedettiin tätä ensimmäistä kertaa viimevuonna jossain harkoissa.. Ulkona oli pimeetä ja kylmää, eikä lumesta vielä tietoakaan ja mä sain yksin laulaa ylä-ääntä, koska muut sitä laulavat ei olleen paikalla. Mä en tiedä, miksi nautin siitä tilanteesta ja tunnelmasta, mutta nautin silti. Joten nyt Enjoy! Tulkoon joulu
--------------------------------------------------------------------------------
... ja tähän loppuun se arvonta.
Hii arvasin että Tulkoon joulu tulis täällä näkymään :) kivaa luettavaa, muistan iteki varsin hyvin sen joulujuhlan 8)
VastaaPoistaCool! Mitä mä voitin? :DDD
VastaaPoista