(Ensiksikin pian häämöttävän Halloweenin kunniaksi vähän uutta ulkoasua, katsotaan millainen tulee tämän jälkeen.)
On todella turhauttavaa, kun asiat eivät ole omissa käsissä ja joutuu odottamaan, että joku muu kertoo kelpaatko au pairiksi. Lähetin hakemukseni viikko sitten ja tahtoisin niin tulla kirjoittamaan tänne, että olen nyt virallisesti CC:n au pair -ohjelmassa, mutta ei.. en voi tehdä niin, koska en ole saanut vastausta. Saatan olla hieman kärsimätön, mutta kuka ei olisi tässä tilanteessa? Sitäpaitsi vastauksen piti tulla noin viikossa ja se viikko on nyt mennyt, eikä mitään kuulu. Sovitaan sitten, että toimistolla on kiireitä, eikä ne oli ehtineet soittelemaan miun suosittelijoita läpi tms. Joka tapauksessa tää odotus tekee pienen tytön hulluksi.
Haluisin myös päästä kertomaan matcheista ja kaikesta muusta, mikä hakuprosessiin liittyy, mutta matcheja ei tule ennen, kuin olen ohjelmassa. Olen nyt kuitenkin jo kehittänyt varasuunnitelman, joka on hyvä olla, vaikka plan A totautuisikin. Jos jostain ihmeellisestä syystä johtuen en pääse cc:n ohjelmaan mukaan, niin sitten lähden johonkin päin muuta maailmaa, mutta ensivuoden toimin aupparina, piste. Jenkit olisi kutenkin se ykkönen ja hyvältähän tämä näyttää, mutta viikon aikana ehtii, trust me, käymään läpi koko vaihtelevan tunneskaalan ja kauhuskenaariot. Tuo plan B on kuitenkin olemassa myös sitä varten, jos perhettä ei löydy.
Olisi hienoa istua jo vaikka lentokoneessa ja jättää tämä hermoja raastava odotteluaika kokonaan väliin, mutta sen estää koulu, joka on toisaalta myös onneksi olemassa. Kun saan muuta ajateltavaa, en ehdi miettiä tätä, enkä mitään muutakaan "ikävää". Ja eiköhän sieltä kohtapuoliin jonkinlainen yhteydenotto jo tule :)
Ensiviikolla olis tiedossa ainakin leffailua ja leivontaa kera tyttöin ja tälläviikolla mennään ainakin äitin kanssa shoppailemaan kenkiä (hakusessa taydelliset ja edulliset mustat avokkaat, mielellään piikkikoroilla). Muuten tämä aika menee lähinnä syksystä nauttiessa ja tavallaan kaipaisin jonkinlaista lastenhoitokeikkaa, mutta katsellaan jaksanko etsiä työtä. Tänää voisi kuorossa kuulua jotain uutta tietoa Bratislavan matkasta, hope so, että viimeistään viikonlopun leirillä, jota odotan intopinkeänä JOULULAULUJA!
ps. Kelalta tuli eilen kivaa postia, saan taas opintotukea, vaikka ehdinkin pelästyä, kun niitä ei syyskuussa kuulunut. Kiva täti kuitenkin sitten kertoi, että se pitää anoa uudelleen 4. vuodelle (olis ollu kyllä kiva, jos se myös lukisi jossain, koska se kelassa istuminen ja odottaminen...)
pps. Miten blogin otsikkoon saa kuvan keskelle ruutua? Kun se tulee aina tuonne sivuun ja siksi en sitä käytä..
Tosta kuvasta blogin otsikkoon ei oo mitään hajua, siks se on mullakin typerästi siellä sivussa. -,- Ois kiva, jos joku tietäis. :D
VastaaPoistaJa hei, hieno ulkoasu! 8) Ja älä hermoile au-pair -juttuja, sulla on selvästi suunnitelmat valmiina. :)
Heippa! Millon oot lähdössä au pairiks? Mä oon kanssa lähdössä cc:n kautta ja paperit lähetin tänään menemään!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMie olen toivottavasti lähdössä kesäkuun aikana (olen valmis lähtemään huhtikuussa, jos tarve vaatii).
VastaaPoistaTänään tuli hyväksyntä ohjelmaan ;)
Onnee :) Okei no mulla on sitten toivottavasti lähtö aikasemmin kun sulla jos vaan perhe löytyy !
VastaaPoista