Mietteitä.

Olen todennut, että kohti horisonttia voi kävellä, mutta koskaan sitä ei tavoita. Aina, kun luulee olevansa askeleen lähempänä huomaa määränpään karkaavan. Oikeastaan tuo horisontti on vähän niin kuin elämä, tai se ns. kohtalo. Sitä luulee, että narut on omissa käsissä, eikä tässä olla kenenkään tai minkään pieni marionettinukke, mutta silti yleensä kaikki menee juuri päin vastoin kun itse on suunnitellut. Välttämättä tuo suunnitelman muutos ei muuta määränpäätä vaan sitä, kuinka tuo määränpää saavutetaan. Nyt tarpeeksi filosofoituani päädyn siihen tulokseen, että kaikella on tarkoituksensa ja jollakin korkeammalla voimalla on suunnitelma myös minua varten.

"Asioilla on tapana järjestyä", niin olen kuullut jonkun viisaan ihmisen sanoneen. Tuo lause antaa voimaa, mutta pitänee myös paikkansa. Sain sittenkin molemmat työpaikat, vaikka pelkäsin niiden päällekkäisyyttä ja voin kertoa, että kaikki kolme poikaa ovat aurinkoja! Ei ole ollut yhtään tylsää tai huonoa päivää noiden lasten kanssa pörrätessä. Sain jopa autokoulun kakkosvaiheen suoritettua (hyvä minä). Oikeastaan juuri tällä hetkellä asiat eivät voisi olla paremmin. Tai ehkä voisivat.. miesrintamalla. Kuitenkin ensimmäistä kertaa noin kahteen vuoteen miulla on olo, että kaikki ihan oikeesti toimii, ja elämä hymyilee. Ensimmäistä kertaa tuohon aikaan olen oikeasti huomannut olevani hyvä jossakin ja samaan aikaan olen myös löytänyt jotakin elämääni. Miusta tuntuu että tuo au pair vuosi tulee olemaan paras valinta, jonka olen tehnyt, sillä se tuntuu omalta. Lisäksi tuon päätöksen parhaimpia puolia on, että teen kerrankin päätöksen oman elämäni suunnasta täysin itseni takia, enkä miellyttääkseni jotakin ihmistä. Lukioon meno sen sijaan tuntuu jälkeenpäin ajateltuna huonolta päätökseltä. Tosin tuo päätös syntyikin porukoitten painostuksen jälkeen. En oikeastaan ole koskaan ollut tyytyväinen tuossa koulussa, kauheasti työtä ja periaatteessa täysin turhaan, but no can do. Pääasia on kuitenkin se, että olen oppinut jokaisesta töppäyksestäni jotakin ja suuntaan pää pystyssä kohti uusia haasteita ja seikkailuja. En oikeastaan tiedä miksi tämäkin teksti piti kirjoittaa, mutta pakkohan näitä on johonkin purkaa.